
|




 |
|
Kaira on mainio
pilkkijän
työkalu,

Mutta
väärin käsiteltynä
viiltävän vaarallinen!
Teksti: Kari Aaltonen
ja Ktl
Kuvat: Kari Aaltonen ja Ktl
PIlkkijän
perustyökalu on kaira. Avantoja voi kalaretkellä joutua ahertamaan
kymmeniä päivässä, joten kairan on oltava huipputerässä.
Partaveitsen terävä kaira voi myös helposti aiheuttaa pahoja
viiltovammoja. Olen itse leikannut jokusen haavan sormiini, kun olen
kohmeisilla käsillä asetellut paikalleen tai poistanut teränsuojaa.
Olen myös joutunut todistamaan paria vakavaa kairavammaa. Joskus
80-luvulla, kun kairaa vielä kisoissa sai kuljettaa ilman suojusta,
näin, kun naapurin kaira viilsi kaverilta otsanahan auki ja silmille.
Erään kalakaverini saksanseisoja astui vouhatessaan terän päälle ja
polkuantura halkesi. Vamma vaati eläinlääkärillä käyntiä ja useita
tikkejä.
Kairan
teräsuojan tulee aina olla paikoillaan kuljetuksissa. Suojaton terä on
viiltänyt monet haavat, kun kairaa on kaivettu auton takaluukusta. Kun
pilkkipaikalle joudutaan kulkemaan jalan tai vaikka kelkalla, pitää
kairan olla suojattuna pelipaikalle asti. Kalastettaessa kaira pitäisi
aina avannon teon jälkeen kairata pystyyn niin, että viiltävät terät
ovat suojassa jään sisällä. Nyt, kun matikkakausi on kiivaimmillaan ja
kalastetaan lähes säkkipimeässä, on kairan oikea säilytysasento
tärkeä. Älä jätä kairaa jäälle lappeelleen!
Team
SFM:n pilkkitaituri Kari Aaltonen oli Dragsfjärdissä ahvenpilkillä
24.1. Kalasaaliin voi lukea kalapäiväkirjasta. Päivä päättyi
joltisenkin surkeasti. Näin tapahtumista kertoo Kari itse:
"Ei löytynyt
isojen ahventen parvea tälläkään kertaa vaikka koluttiin uusia
paikkoja. Kalat samanlaista silppua kuin toissapäivänä. n.5 kg
perattavia /ukko. Eikä siinä vielä kaikki. Iltapäivällä kompuroin käteni
jäällä poikittain olevaan kairanterään. Pepe pääsi harjoittelemaan
ensiavun antoa ja hyvinhän hän siitä suoriutui nenäliinojen ja
eristysnauharullan kanssa. Verta rupes olemaan hankella kuin 100 kg
matikkareiällä konsanaan. Salossa 10 tikkiä kämmeneen ja nyt mietitään
mitenkä kalastus onnistuisi ykskätisenä sillä p... pyhkiminen jo
vasurilla tuottaa vaikeuksia oikeakätiselle. Mitä tästä opimme? Kaira
pystyyn jäällä ja silti pieni ensiapupakkaus reppuun mukaan."

Paketoidulla
kädellä on jopa pyyhkiminen hankalaa. Kuva KariA

Pilkkijän oikeaoppinen asento: Selkä vastatuuleen ja kaira pystyyn
ylätuulen puolelle, etteivät siimat sekaannu siihen.
|
|

Kuva: Karmea
kairanterän viilto Karin kämmeneen vaati kymmenkunta tikkiä. Onneksi ei
mennyt jänteitä! Kuva KariA
|