 |
|
|
|
||||
|
|
Suomessa ja Pohjoismaissa perhokalastuksessa on kolme tärkeää hyönteislahkoa. Meikäläiset jalokalat napsivat kaiken mieluiten vesiperhosia (Trichoptera) ja niiden kehitysasteita. Kesän aikana vesiperhoset voivat muodostaa jopa 70 % taimenten ruokavaliosta. Toiseksi tärkein lahko on Päivänkorennot (Ephemeroptera) ja kolmas tärkeä on Koskikorennot (Plecoptera). Perhonsitojan ja perhokalastajan on hyvä tuntea näiden kolmen hyönteislahkon kehitys- ja elinkaaret, sekä tunnistaa nämä öttiäiset ainakin lahkotasolla.
VESIPERHOSET (Trichoptera) Aikuinen vesiperhonen muistuttaa lennossa päiväperhosia. Sillä on kaksi siipiparia, mutta hyönteisen värit ovat murretuja ruskean sävyjä. Levossa vesiperhoset asettavat siipiparinsa takaruumiin päälle niin, että siivet näyttävät ikään kuin harjateltalta. Vesiperhosten elinkaari on seuraava: muna-toukka-pupakotelo-pupa-aikuinen. Vesiperhosten kehitys on siis samanlainen kuin serkkujensa päiväperhosten. Erona on vain se, että Päiväperhoset kehittyvää maaolosuhteissa ja vesiperhoset vesiolosuhteissa.
Larva eli toukka kehittyy vesistön pohjalla vuoden jopa useampia. Larvoja on kahta päätyyppiä: Vapaasti uivat ja suojarakenteessa elävät. Suojakoppia toukat rakentavat pikku kivistä (kivikoppa), kasvien palasista (risukoppa) tao ne kutovat itselleen pyyntiverkon, jonka pohjukassa ne siivilöivät ravintoa. Kun toukka saavuttaa tietyn kasvuasteen, se koteloituu suojakoteloon eli pupakoteloon (vrt päiväperhoset). Kotelokehdossa tapahtuu muodonmuutos. Kun se on valmis, pupa murtautuu kopasta ja ui pinnalle. Siellä pupa luo nahkansa ja esille tulee aikuinen vesiperhonen, joka liihottelee rannalle pariutumismenoihin. Pariutunut naaras lentää taas veden päälle ja laskee hedelmöittyneet munat veteen.
|
|||||
 |
 |
||||||
