Saramojoella kalastetaan läpi vuoden. Kesäisin viuhuvat perhot ja uistimet mutkikkaan joen tummaan veteen sekä talvisin rouhivat kuusituumaiset reikiä suvantojen jäähän. Leutoina talvina näkee heittokalastajia koskien niskoilla tarjoilemassa perhoja ja vaappuja eväkkäille. Alkukesän ensimmäiset perhokalastajat etsiytyvät jo sumukorentojen kuoriutumisen aikoihin koskien partaille toiveena saada lohikala siimanpäähän.

Pohjois-Karjalasta löytyy keväisiä koskia toinen toistaan nätimpiä, mutta maakunnan pohjoisin urheilukalastuskoskialue löytyy Nurmeksen ja Kuhmon väliltä, Saramon kylältä.

Saramojoki sijaitsee parikymmentä kilometriä Nurmeksesta Kuhmoon päin. Lähellä Peurajärven virkistyskalastusaluetta sijaitseva Saramojoki saa vetensä kolmen metsäpuron välityksellä pienistä tummavetisistä salojärvistä. Saramojoki laskee vetensä Pienen Saramojärven kautta aina Pieliseen saakka.

Saramojoen urheilukalastusalue on n. 3,5 kilometriä pitkä. Alueella on kolme koskea, joiden yhteispituus on noin 1 km.

Ylin koskista on Niemelänkoski, josta joki jatkuu syvähkönä ja rauhallisesti virtaavana maantiensillan ali Heikkilänkosken niskalle. Kalastuskunta on hankkinut joelle veneen, joka on sijoitettu maantiesillan yläpuolelle. Veneellä pystyy parhaiten kalastamaan Niemelän- ja Heikkilänkosken välisen alueen.

Heikkilänkoski lienee eniten kalastettu, sillä lohi-istutukset suoritetaan kosken yläpuoliseen suvantoon. Myös Heikkilänkosken partaalla sijaitseva Kalastajatalon ranta pysäyttää ensimmäiseksi kalastajat kokeilemaan kalaonneaan.

Alin ja samalla pisin koskista on Huttulankoski, joka on pyhitetty ainoastaan perhovälineillä tapahtuvaan kalastukseen. Lupa-alue päättyy Huttulankosken jälkeen, Saramojärven suulle.

Saramojoella on aiemmin suoritettu tukinuittoa, minkä vuoksi kosket on perattu varsin rännimäiseksi. Kalastuskunta on sinnikkäästi taistellut saattakseen joen  alkuperäiseen kuntoonsa. Nykyisin kaikki kolme koskea ovat entisöityjä.

Kalastuskunta on vuosi vuodelta istuttanut kasvavassa määrin kirjolohta, sekä jonkin verran pyyntikokoista taimenta koskiin kalastajien iloksi. Kesäisin istutusvälit ovat kaksi viikkoa, talvisin harvemmin. Istukkaat ovat kilon kahden painoisia ja saatujen kokemuksien mukaan erittäin hyväkuntoisia. Pielisestä nousee jokeen luonnon omaa taimenkantaa, joten siimanpäässä voi joskus kiukkuilla pieni tammukalta näyttävä peto, joka on kuitenkin alamittainen taimenen penikka ja poispäästettävä.

Sattumakalana voi perhostelija saada harjuksen ja vähän yleisemmin salakoita. Vaappuja vaanivat luuleukaiset hauet, jopa useampikiloiset siimankatkottajat. Ahvenia ja särkiä löytyy tietenkin ootto-onkijoiden riesaksi syöttiä nypläämään.

Nurmeksesta päin Saramon kylälle tultaessa ensimmäisenä silmiin sattuu maantiesillan alta virtaava joki ja vasemmalla siniharmaa rakennus, Kalastajatalo. Lupaa ostaessa saa samalla tiedot siitä, milloin kalaa jokeen on istutettu ja milloin viimeisin kala on nostettu kuiville. Talolla on saalispäiväkirja, johon kirjataan saaliin paino sekä kalastajan nimi. Viikon suurin kala palkitaan päiväluvalla.

Kalastajatalon läheisyydessä myös lupa-automaatti.

Luvan oston jälkeen helpointa on astella suoraan rantaan, Heikkilänkosken niskalle.

Talon puoleisessa rannassa on koskenniskalla syvä kuoppa, jossa usein on kala tai kaksi passissa. Niskamonttu kannattaa kalastaa tarkasti mikäli muita ronkkijoita ei lähiaikoina ole käynyt siimojaan liottamassa.

Jos kuoppa vaikuttaa tyhjältä, voi kopaista maantiesillan yläpuolelta, aivan virran imusta tai hieman ylempää rauhallisemman virtaaman kohdalta. Monesti vain sillan takana oleva suvanto on muutaman ootto-onkijan valtaama, johon sekaan ei heittokalastaja kerta kaikkiaan mahdu.

Mikäli vapa ei ole vieläkään sattunut tärähtämään, voimme siirtyä alavirtaan Huttulankosken luokse. Ennen koskea virta tekee laajan hevosenkengän, jonka pohjukassa jakautuu kalastusalue perho- tai heittokalastusalueiksi. Tästä alaspäin jokea saa kalastaa ainoastaan perhokalastusvälineillä.

Mikäli ei omista perhovehkeitä, kokeilemisen arvoista aluetta on "vedenjakajasta" ylöspäin aina takaisin Kalastajatalon rantaan. Tällä välillä ei ole yhtään erityisesti mainittavaa ottipaikkaa; kalat käyttävät pyrstöjään uimiseen paikasta toiseen.

Jos on perhovälineet matkassa, Huttulankosken niska sekä koskessa olevat kiven kosteet kannattaa kalastaa tarkasti. Sinnikäs tarkkominen palkitaan usein ainakin kiukkuisella tärpillä.

Jos jostain kumman syystä ei vieläkään vapa taipunut kalan painosta, voimme siirtyä ylimmälle koskelle. Jos vene on vapaana, kannattaa kokeilla vetouistelua virtaa ylös kosken alle.

Yritetään! Kuten jo alussa todettiin, vesi Saramossa on varsin tummaa. Ja kun joki on vähän veden aikana varsin matala, on nämä kaksi seikkaa päällimmäisinä valittaessa uistimia siimoihin.

Parhaiten kalastavia vaapuista ovat pienet kelluvat ja ei kovin syvälle sukeltavat. Väreistä parhaiten toimivat punaisen erisävyt, fluorikeltaiset sekä erikoisempana värinä kosmoksen (sinipuna) sävy. Nimistä voidaan mainita mm. mini-Kosto, Tujo, Seniori, Ottiviehe sekä pikku-Rapalat.

Lusikkauistimista pelaavat parhaiten eri valmistajien kuparisävyiset, yleensä mallistojen pienimmät koot. Hyviä lusikoita ovat mm. Räsäsen seiska, Flex Medal, Toby sekä Aave-pelti. Näitä lusikoita voi uittaa myös talvella pilkkeinä.

Perhokalastajat valitsevat ottiperhonsa ammattitaitonsa mukaan, mutta omien kokemuksien mukaan ainakin ärsyväriset Maraboustreamerit antavat kalaa sekä - sokerina pohjalla - mini-Leech. Tämä painopäinen "perho" on Saramollakin tosi vaarallinen. Ainakin sini- ja keltapäisenä "liitsi" on päässyt lohentappajan maineeseen.

Tavallisia lippauistimia on tiettävästi nakeltu Saramon pyörteisiin ja jopa saalistakin saatu. Selväähän se, ettei kala tiedä mihin pitää ottaa ja mihin ei, jos paljon erilaista kamaa nenän eteen uitetaan.

Nurmeksesta kalastusluvan Saramolle saa Konesolasta 013 480180.
Saramolla lupia myy Kalastajatalo puh. 013 434066
sekä kalastuskunnan puheenjohtaja Yrjö Lipponen puh. 013 434045.