 |
|
|
|
||||
|
|
Jos pakkasten herra muistaa tänä talvena ahkeroida, saamme merialueillekin pilkkihenkilöä kantavan jääkatteen. Jos näin ei käy, on sissihenkisten ahvenennarraajien harrastettava fileejahtia venekalustolla. Tämän jutun neuvot pätevät myös venepilkintään. Sisäsaaristossa ahventen narraus ei paljoa poikkea suurten järvien talvikalastuksesta. Ulompana suurten selkien reunamilla kalaa haetaan toisenlaisista paikoista, pakoilta. Pakka sanana tulee ruotsinkielen sanasta Backe, joka tarkoitaa mäkeä, kumpua tai kukkulaa. Käytännössä juuri tästä on kysymys. Pakkojen ero tavallisiin nyppylöihin on vain se, että nämä kumpareet ovat vedenalaisia. Talvella ne ovat jääkatteen peittämiä ja siksi jopa vaikeita löytää. Kari tai karikko on muodostuma, joka yltää ainakin osittain vedenpinnan yläpuolelle, joten niiden hakeminen on helppoa. Samoin löytyvät sutjakkaasti niemien jatkeena olevat vedenalaiset harjanteet. Muutama koeavanto kannattaa tällaisille alueille aina kairata, sillä nämäkin paikat houkuttelevat talvehtivia ahvenia. Ulkosaaristossa ahvenenpyytäjän ehdottomia hot spotteja ovat pakat. Kalastajien kielessä pakka tarkoittaa myös ahventen talviruokailualuetta, parhaimmillaan varsinaista suoltoaluetta. Kun oikea pakka on löydetty, etenkin ensikertalaisten on varottava kalastuksen maanista vaihetta. Kalaa saattaa tulla sellaista tahtia, että kotiinkuljetukseen pitäisi varata kylmäkuljetusauto. Pari talvea sitten luin jutun pakkojen kalastuksesta, jossa pakkojen arvo määritettiin kiloina. Ihmettelenpä, miten ja mihin kyseisen jutun kirjoittaja nämä sadat kilot ahvenia kuljetti. Kun mahtipakka löytyy, on muistettava, että ei makeaa mahan täydeltä. Jäälle ja mukaan otetaan se kalamäärä, jonka pystyy hyödyntämään. Ei ahnehdita kalapaikkaa tyhjäksi, vaan sallitaan saamisen ilo muillekin. Kovalla pakkasella kalan silmä jäätyy heti, kun se joutuu kosketuksiin ilman kanssa. Catch and release-kalastus on talvella kyseenalaista, koska on edesvastuutonta laittaa sokeutunut kala takaisin avantoon.
Paikantaminen Merikortissa valkoiset alueet tarkoittavat syvää vettä, jota pakat täplittävät keltaisina spotteina (=alle 10metriä). Pakkojen löytäminen selkävesiltä ilman elektronisia apuvälineitä vaatii hyvää paikallistuntemusta. Uusilla vesillä apukeinona voi käyttää leikkausmenetelmää. Merikortista otetaan suuntimat pariin kolmeen selvästi näkyvään kiintopisteeseen ja kompassin avulla hakeudutaan suuntimien leikkauspisteeseen. Suunnat saa tarkimmin alueen peruskartasta, joka on hyvä olla mukana jo siksi, että löydetään oikea ajoreitti ja parkkipaikka. Uusissa 1:50 000 kartoissa on myös syvyystietoja, joiden avulla merikortin ja peruskartan saa kalibroitua keskenään. Kun ensimmäinen pakka on löydetty, seuraavien hakeminen on helpompaa. Aseta suunta kompassiin, käynnistä askelparimittari ja suunnista uudelle ottipaikalle. Syksyn avovesikausi on ahvenia jahtaavan jigikalastajan kulta-aikaa. Kun vedet kylmenevät, ahvenet hakeutuvat syönnös- talvehtimisalueille. Yhdistelmä kaikuluotain ja GPS-paikannin kannattaa pitää jatkuvasti virityksessä. Pakat ja erityisesti hyvän syönnin alueet ladataan muistiin, koska kylmässä vedessä ahvenet eivät enää vaella pitkiä matkoja talvehtimisalueilleen. Elektroniikkaa vieroksuva kalastaja pitää mukanaan meri- ja/tai peruskarttaa sekä muistivihkoa, johon hän kirjaa ottipaikkojen sijainnin leikkauslinjojen avulla. Parhaimmat ja salaisimmat pakat ovat niitä, joita ei näy Merenkulkulaitoksen luotauksissa. Syvähkön veden (yli 10 metriä) alueella on ympäristöstä nousevia kohoumia, joita ei ole merkitty merikarttaan, jos ne eivät haittaa merenkulkua. Tällainen salainen pakka voi olla todellinen assuaitta talvisilla pilkkijäillä.
Tavallinen talvikäyttöön suunniteltu, kannettava kaikuluotain antaa tiedot pakan syvyysvaihteluista ja ilmoittaa onko ahvenparvi paikalla. Amerikkalainen Strike Master valmistaa taskulampun kokoista kaikuluotainta nimeltä Polar Vision. Laite mittaa syvyydet jään tai veneen pohjan läpi. Valitettavasti tätä pilkkijälle tarpeellista laitetta ei vielä kukaan ole älynnyt tuoda Suomen markkinoille. Tavallisella kaiullahan on aina ensin tehtävä avanto anturia varten, mutta Polar Vision säästää hartioita turhalta kairaukselta. Laitteessa on myös kalahälytin.
Varusteet Kun jääkentät kutsuvat, on varusteisiin kiinnitettävä erityistä huomiota. Koskaan pakkakalastukseen ei pidä lähteä yksin, sillä aavalla jäällä olosuhteet ovat arktiset. Vahingon sattuessa on hyvä, että kaverit ovat paikalla auttamassa itsensä loukannutta tai jäihin mulahtanutta kalastajaa. Jos jäät ovat lumettomia, potkukelkka on hyvä leipäkäyttöinen kulkuväline. Paikallisilta ammattikalastajilta tai mökkien vuokraajilta voi kysyä moottorikelkkakuljetusta. Muutaman kympin nuppihinnalla pääsee joutuisasti pelipaikoille, eikä lyhyt talvinen päivä tärväänny lumessa tarpomiseen. Alkuasukas tietää jäätilanteen ja osaa varoittaa heikkojen jäiden alueista. Etukäteen on selvitettävä myös avoinna pidettävien talviväylien sijainti. Eräänä talvena muuan tamperelaisporukka löysi loistavan assuapajan röpelöisen jääuoman takaa. Iltapäivällä miehet ihmettelivät röpelöuraa pitkin seilaavaa laivaa ja huomasivat olevansa railon takaisessa motissa. Onneksi yhdellä kalaveikoista oli mukanaan kännykkä. Soitto yleiseen hätänumeroon, mutta apuun ei tullut Anja, vaan merivartiosto. Matkapuhelin on tarpeellinen väline, kunhan se, tai ainakin akku, säilytetään haalareiden lämpimässä sisätaskussa. Virraton nokialainen ei hädän tullen kelpaa edes sytykkeeksi. Jokaisella kalaporukan jäsenellä on oltava jäänaskalit. Heittoliina tulee olla ainakin yhden onkijan repussa, mieluiten jokaisella, sillä ei koskaan tiedä kenen alta jää pettää. Pakka-ahventen narraus on sellaista salatiedettä ja kilpajuoksua, että innokkaimmat pyrkivät jo muutaman sentin jäille, pintaperhorasvaa saapaiden pohjiin ja menoksi. Kelluntaliivit tai -haalarit pitävät jäihin solahtaneen kalastajan pinnalla. Avantouimaria hätistelee aina hypotermia-riski, siksi mukana on oltava myös vesitiiviisti pakatut tulentekovälineet.
Vieheet ja välineet Pakka-ahventen pyyntiin sopivat tavalliset ahventyökalut. Pilkkivapaan ladataan kolmisenkymmentä metriä talvisiimaa, jonka paksuus on noin 0.25 mm. Mukaan voi ottaa useamman vavan, jolloin ainakin yhteen puolataan ohuempaa 0.16-0.20 mm siimaa. Jos apposet nirsoilevat, niille voi joutua tarjoamaan suuria morreja tai kolmesenttisiä tasureita. Niiden uittaminen liian paksulla siimalla ei ole tehokasta. Syötiksi kelpaavat kärpäs- ja surviaistoukat, madot, kalansilmät ja kalanpalat. Ahventen suosikkimenu selviää yleensä vasta pelipaikalla, joten ainakin kärpäsentoukkia otetaan mukaan. Aloitus kannattaa tehdä pystypilkkillä, jossa on värikoukku. Koukun oikea väri löytyy vain kokeilemalla. Jos reaktioita ei tule tai siiman päässä tuntuu vain nirputtelua, vaihdetaan pystypilkkiin, jossa on tapsimorri. Tapsipilkit on syytä solmia ja virittää vaihtovalmiiksi jo kotioloissa, sillä hyytävä viima ei suosi solmujen näpräämistä. Pelkkä mormyska on yleensä liian hidas, kun kalastetaan 6-15 metrin syvyydessä. Isoilla merimorreilla ja varsinkin volframimorreilla pystyy kalastamaan jopa 10 metrin syvyisiä alueita. Kun ahvenparvi intoutuu iskemään kalastajan tarjouksiin, vaihdetaan 3-9 senttiseen tasapainopilkkiin, jolla nopeasti pystyy nostelemaan raitapaitoja jäälle. Kiire on sen takia, että talvella assut saattavat syödä vain pienen hetken päiväsydämellä. Joskus taas syönti voi jatkua kiivaana koko päivän. Silloin koetellaan kalastajan luonnetta, iskeekö ahneus vai hallitseeko pilkkijä rajansa.
Lopuksi vielä ohje kalojen koon suhteen. Yhden pakan ahvenet ovat yleensä tasakokoisia ja todennäköisesti lähes samaa ikäluokkaa. Tavoitteeksi asetetaan tietenkin normaali pakkakoko, joka on 250-500 grammaa. Jos pakalta alkaa tulla vain 100 grammaisia sinttejä, olet osunut assujen talviseen lastentarhaan. Sinne ei kannata jäädä, vaan jatketaan matkaa seuraavalle pakalle. Se saattaa olla jo ahventen ukkokoti, jossa köllöttelee kolmivarttisia körmyniskoja.
|
Kuva. Pakkojen |
||||
 |
 |
||||||
