goUp





























goUp




























goUp






























goUp



























goUp

USA:n itärannikko:              
  
Stripereita, blueseja ja  albacoreja Montaukista

Teksti ja kuvat: Jarkko Karvinen

Viimeinkin asiat alkoivat napsumaan kohdalleen, elikkäs paistaa se päivä välillä risukasaankin. Vaimo lahti käymään Suomessa ja siitä asiasta ilo irti kalastamalla lauantai, sunnuntai ja maanantai.

Lauantaksi olin alunperin buukannut oppaan Montaukiin, joka on paikallinen mekka lokakuun ajan. Striperit, bluesit ja albacoret muuttavat pohjoisilta syönnösalueiltaan talvehtimaan etelän lämpimämpiin vesiin. Montauk on käytännössä  koko rannikon itäisin paikka, joten suurin osa kaloista joutuu uimaan paikan ohi. Ja koska paikalla on runsaasti pikkukalaa, on siitä sitten hyvä ottaa pikku stoppi ja täyttää kupu.

      
No, lauantai jouduttiin perumaan kovan tuulen takia, joten ei muuta kuin harjoituttumaan heittokättä paikalliseen. Sandy Hookista sain saaliiksi 7 striperia ja 2 bluesia, kaikki tosin melkoisen pieniä. Paikalla aivan hillittömiä määriä  bunkeriksi kutsuttua pikkukalaa ja sellaista imitoivilla perhoilla suurin osa kaloista tulikin.

      

Sunnuntaina sitten nokka kohti Montaukia. Oppaan kanssa oli sovittu uusi yritys maanantaiksi, ja tarkoitus oli nyt kalastella rannalta. 3 tunnin ajomatkan jälkeen ulos kärrystä ja samantien meinaa lentää koko Karvinen mereen hirvittävässä tuulessa. No ei muuta kuin tossut jalkaan, kahluutakki niskaan ja tekemään tiedustelulenkkiä. Muutaman kilometrin taapertamisen jälkeen löytyy erään niemennokan takaa paikka, jossa saattoi edes kuvitella heittävänsä perhoa. Niemi suojasi tuulelta ja edessä oleva karikko mursi mainingit jotenkuten siedettävän kokoisiksi. Noin 5 tunnin heittelyn ja odottelun tuloksena yksi 27 tuumainen striperi, joka ulkoilutti pohjasiimoja ihan iloisesti. Tuuma jäätiin edelleen alamitasta.

       
Ehtoolla soittelin oppaalle ja maanantain piti olla hieman inhimillisempi, joten ei muuta kuin majapaikan hakuun. Hetkisen keskustelujen jälkeen tuli lopulta yövyttyä oppaan nurkissa.

Maanantaina sitten reippaasti ylös, ulos ja kalalle. Oppaalla oli n. 21-jallkainen paatti ja siinä perässä 80 hummainen perätuuppari. Vene trailerilta alas n 8.30 ja merelle. Vartin ajon jälkeen pysähdyttiin paikalle, johon muitakin veneitä oli jo kokoontunut. Siellä täällä näkyi pinnassa käyviä False Albacoreja, jotka liikkuvat melkoista vauhtia jahdaten pikkukaloja. Toisella heitolla pieneen epoksizonkeriin tömähtää tuhti tärppi. Muutaman sekunnin kuluttua pohjasiimaa ulkona useita kymmeniä metrejä ja lopulta kaveri pysähtyy temmottuaan  ulos 70-100m pohjia. Hurjia veikkoja!. Hetkisen kädenväännön jälkeen kala veneeseen, muutama valokuva ja kala takaisin veteen. Muutaman tunnin sessio tuotti vielä 4 samanlaista lisää. Suosittelen muuten laajakehäisen kelan hankintaa tuohon hommaan: mun pieni 9 luokkainen Battenkill kyllä kesti kalojen rynnistykset ihan mainiosti, mutta pohjien sisäänkelaaminen oli todella hidasta pienipuolaisella. Varsinkin siinä vaiheessa kun kala laittoi pakin päälle ja syöksyi suoraan venettä kohti. Näin tuli karkuutettua useampikin vauhtihirmu.

Albacorejen kaikottua aloiteltiin uusien kalojen etsintä. Noin tunnin edestakaisin ajelun jälkeen pinnassa näkyy melkoisesti kalaa. Olivat bluefisheja ja söivät uskomattoman tiiviinä parvena pikkukalaa. Ensin meni muutama perho ilman teräsperuketta, sen jälkeen oli juoksusiimat sekaisin ja sitten katkottiin perukkeita. Olo oli kuin paremmallakin tumpelolla. No malliksi sentään taidettiin saada yksi.

    
Veneliikenne alueella alkoi käydä sietämättömäksi ja taas uusien kalojen hakuun. Lounaan ja hetkisen odottelun jälkeen aivan Montaukin majakan lähistöllä uudet kalaparvet pintaan. Aivan uskomattomia määriä  kalaa pakkautuneena  parviin ja söivät aivan hurmiossa. Parvissa sekaisin bluseja,albacoreja ja stripereita. Ongelmaksi muodostui se,  että bluesit veivät perhot ilman teräsperuketta ja striperit ja albacoret puolestaan eivät ota perukkeelliseen perhoon. Lopulta opas ehdotti popperin kokeilemista striperille. Heti ensimmäisellä heitolla parvesta irtautui hillitön striperi, joka löi popperiin apinan raivolla. Lopulta kaverilla mittaa 33 tuumaa ja painoa n 7.5 kiloa,  ja luonnollisesti kamerasta tässä vaiheessa filmi loppu.

                               
Kalojen parveilua jatkui aina siihen asti, että opas ilmoitti päivän olevan täynnä. Kaikkiaan saaliiksi ehkä 5 albacorea, 3 striperia ja laskematon nippu blueseja. Nyt on sitten kelakäsi kipeä, peukalo mustelmilla kammen iskuista ja pohjasiiman leikkaama vekki etusormessa. Ei voi valittaa :-).

Kaikkiaan totaalisen uskomaton kokemus. Näin maanantain aikana varmasti enemmän kaloja kuin olen aikaisemmin nähnyt koko elämässäni. Suosittelen lämpimästi aloittamaan säästämisen jo nyt ja suunnittelemaan reissua tännepäin ensi vuoden lokakuuksi,  jos vaan enää itsekään olen maisemissa niihin aikoihin.

Opas:      Brendan McCarthy, 
Tel:         01-917-8479576
E-mail:    mctrout@nyc.rr.com  
Kotisivu:  www.mctrout.com.

False albacore, ehdoton uusi suosikkikalani. Tempoo likemmäs 100 metriä pohjasiimoja ulos hujauksessa. Tuollaisen saaminen oli kuin olisi oppinut uuden pahan tavan!

Montaukin majakka, tässä edustalla kalat parveutuvat






















Tyypillistä Striperivettä. Seuraavan kuvan kala nappasi kuohujen keskellä olevalta kiveltä heitellen





















Kaverilla mittaa 27 tuumaa. Alamitta kohdallaan, sillä  siita jäätiin edelleen yksi tuuma





































Blitz päällä. Melkein kuin assut ajolla affenanmaalla :-)





















Bluesfish. Kalaa roikotettava tuolla Bogagripiksi kutsutulla vekottimella, puree kuulemma palan sormesta päästessään riehumaan veneessä vapaana. Teräsperuke on pakollinen näitten saamiseksi, kuten varmaan 7 perhon menettäminen opetti