goUp






























goUp




























goUp

   Meidän poikamme
       maailmalla  
               
       Jake ja Bahaman
       bonefishit

Teksti: Jarkko Karvinen
Kuvat: Jake

Uskomattoman pitkän tauon jälkeen onnistui päivän kalareissun järkkääminen loman yhteyteen. Viimeksi tosiaan ollut vapa kädessa joulun välipäivinä, ja kalan olen varmaan saanut viimeksi joskus marraskuussa. Joten ei ihme että homma poltteli aika lailla. Hieman sentään helpotti Bass Pro Shopin kevätkauden avajaisissa käynti. Karmeeta mikä määrä kalastusromua maailmassa on, ja kuitenkaan siltikään ei kaikkea tarvittavaa löytynyt. Mutta sellainen 39 taalaa Amppa Eonista ei ollut paha hinta :-).

Asiaan: Vaimo halusi etelään lämmittelemään. Mulla paikalla ei ollut muuta väliä kuin bonefisheja täytyisi päästä koittamaan. Oli muuten kohtuu hakeminen että löytyi paikka mikä ei ollut ns bonefish resortti. Niissä hommaan kuuluu koko paketti majoituksesta & oppaasta muonitukseen. Kuulostaisi muuten oivalta, mutta veloittavat halvimmillaan about 2000$ viikolta & lisäksi vaimokulta pitkästyisi kuoliaaksi, niissä kun ei yleensä
voi harrastaa muuta kuin kalastusta. Lopulta paikaksi sitten valikoitui Bahamasaarilta Grand Bahamalla oleva Freeportin kaupunki.

Verkon kautta olin buukannut oppaaksi Bonefish Sam nimisen hemmon lauantaiksi. No lauantai tottakai valkeni sitten sateisena & myrskyisenä. Urheasti oottelimme sovittuna kellonaikana (07.00) aamulla oppaan tuloa. No gubbea ei sitten näkynyt => ei muuta kuin takaisin nukkumaan. Ilmeseisen tyypilliseen saarelaistapaan kaveri ei vaivautunut mitenkään ilmoittelemaan reissun siirtymisestä seuraavaan päivään vaan homma selkeni vasta kun soittelin Samille iltapäivällä. Valitettavasti tämä olikin vasta alkua....

Seuraavan aamuna sitten taas odottelemaan hotellin eteen. No kaveri pyyhältää äkkiseltään ohi, ottaa pari kaveri kyytiin ja käskee jäämään odottelemaan jotakuta muuta joka on kuulemma tulossa hetkisen kuluttua. No lopulta sitten joku hemmo ottaa meidät ja erän toisen kalahemmon kyytiin. Noin puolentunnin ajelun jälkeen kaverin auto tekee tenät ja jäädään tienvarteen. Tulee kovasti mieleen Datsun. No sitten soitellaan kännyllä
eestaas ja about puolen tunnin odottelun jälkeen joku kolmas hemmo ottaa meidät taas kyytiin ja heittää venerampin luokse. Siellä odottaa sitten seuraava yllätys. Valitettavasti juuri meidän veneen tankkiin on päässyt jotenkin vettä ja motti on totaalisen kuollut. Alkaa usko loppumaan. Pari tuntia odottelua, jonka kyllä sitten käytin hyodyksi herättelemäll heittoa talviunilta. Alkaa kuitenkin pinna pikkuhiljaa kiristymään.

        
        Auto teki tenät, mutta paatti on komea.

No seuraava ylläri on sitten se, että tuo Sam oli lähtenyt jo aikaisemmin puolen päivän reissulle toisen porukan kanssa. Meidäthän oli vaan siirretty päivällä ja ilmeisesti kaverin varauskirja oli kohtuu piukassa. Meille oli järkätty jostain varaopas, jonka ammattitaidosta syntyi kovin nopeasti tiukkaa mielikuvaa. Vai mitä mieltä olette oppaasta kenellä ei ole tietoa esim. löpöön sekoitettavan öljyn määrästä?

Onneksi tilanne ei ollut totaalisen katastrofaalinen. Kaverilla oli kuitenkin jonkinlainen käsitys kalapaikoista. Valitettavasti perhokalastuksesta sitten ei ollut tietoa senkään vertaa. Noin 3 tunnin matalikolla lillumisen tuloksena oli 3 näkohavaintoa bonefisheista ja muutamista barracudista. Yksi bone osoitti mielenkiintoa perhoa kohtaa, samoin yksi barracudista. On muuten kohtuu turhauttavaa nähdaäbonen lähestyvän perhoa, avaavan suun ja sitten about 5 cm ennen perhoa laittavansa suun somasti kiinni, kääntyvän pois. Lopulta keveri turhautui ja heittelimme hetkisen snappereiksi kutsuttuja pikkukaloja. Ne iskivät perhoon ihan iloisesti, mutta sitä varten sinne ei kuitenkaan oltu menty ja v-mittari jatkoi kohoamistaan. Niin ja snapperin nimen tausta tuli harvinaisen
selväksi kun yksi louskautti leuat kiinni mun sormen kohdalla. Miten voi sellaisella 200 grammasella kalalla olla niin kelen tiukat leuat, että ne täytyy avata väkisin isolla rautapultilla vääntämällä?

Tämän jälkeen tuli taas seuraava ylläri. Saarelaisten englanti oli koooovin murteellista ja kommikaatiossa oli hieman ongelmia. Joten aika hämmästyneinä katselimme vaimon kanssa toisiamme kun opas tempaisi motin käyntiin ja otti selvästi kurssin takaisin lähtöpaikkaan. Olimme kuitenkin buukanneet koko päivän reissun ja tähän mennessaäkalassa oli tullut oltua kaikkien sählinkien jälkeen about 3 tuntia. No satamassa hommaan sitten tuli taas tolkkua. Eli Sam oli päässyt eroon aamupäivän asiakkaistaan ja meille suoritettiin oppaan vaihto. Nyt hommaan olikin aivan erilainen ote. Kaikesta huomasi että tällä tyypillä oli huomattavasti enemmän tietoa kalojen
olinpaikoista, veneen liikuttelusta ja ennenkaikkea perhokalastuksesta.

        
        Johanna bonefish kalassa

Jahka kalastus saatiin taas aloitettua ei kauaa mennyt ensimmäisen bonen bongaamiseen noin 30 senttisessä vedessä. Ekan heiton survoin taas jonnekin hornan kuuseen ja kiroilin vaihteeksi hiljaa mielessäni. Onneksi bone ei tykännyt kyttyrää ja vaihtanut piirikuntaa turbovaihteella. Toinen yritys putosi sitten kauniisti pari metriä rauhallisesti ruokaa haeskelevan kalan eteen. Perho pohjaan, hermojarepivää odottelua 20 sekunttia (tuntui tunnilta) ja sen jälkeen perhoon eloa. Kala lähtee perhon perään ja ottaa sen. Oppaalta huuto fish on! ja samassa lähtee kala ekaan rynnistykseen. About 2 sekunnissa ollaan jo pitkälti pohjasiimoilla. Lopulta kala stoppaa about 30 metrin spurtin jälkeen. Siitä sitten siimoja takaisin kelalle, muutama spurtti lisää ja lopulta bone käteen, muutama kuva ja hölmistyneen oloinen kala takaisin veteen. Seuraavan puolen tunnin aikana opas näkee vielä pari muuta kalaa, minä en niihin saanut katsekontaktia. Heitot kuulemma putosivat kohdalleen, mutta eivät vaan ottaneet. Sitten seurasikin taas seuraava takaisku: aurinko meni pilveen. Kalaa ilmeisesti edelleen oli lähistöllä, mutta niiden näkeminen vaan oli mahdotonta. Noin 1.5 tunnin haeskelun jälkeen päätimme luovuttaa pilviverhon käydessa koko ajan pahemmaksi.

      
      Laguunien vesi on kristallin kirkasta

Eli se siitä päivästä! Jotenkin tuntui että kaikki mahdollinen oli mennyt pieleen. Asiaa ei yhtään helpottanut muiden vesillä olleiden kertomukset siitä miten aamulla meidän korjaillessa mottia kaloja oli näkynyt vaikka kuinka paljon. Onnekkaimmat olivat nähneet peräti 6 permittia, niihin tosin ei ollut saatu muuta kuin katsekontakti. Onneksi sentään oppaalla ei ollut pokkaa veloittaa kuin puolikaasta päivästä. Samoin en oikein nähnyt tarpeelliseksi tuollaisen päivän jälkeen kauhiasti tippiäkään jättää. Joten jäi siitä sitten 100$ enemmän pina coladan ottamiseen. Ja kyllä se yksikin bone oli senverran repäisevä kokemus, ettei päivää voi aivan totaalisena katastrofina pitää. Itse asiassa homma oli senverran addiktoivaa, etta vakaasti oli taas mielessä normaalin duunin lopettaminen ja uusi ura bonepummina Bahamalla. Vaimo ei jostain syystä oikein ollut ihastunut ajatuksesta :-).