
|




 |
|
Kauden 2003
lohisesongin avaus

Suurlohta
Keski-Norjasta
Teksti ja kuvat:
Pingo Eriksson
Matkasin
Surnalle kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Tarkoitus oli kalastaa kolme
päivää norjalaisten ystävieni kanssa. Tänä vuonnakin vesi oli
Surnassa taas matalalla, ja lohta oli noussut huonosti jokeen. Meidän
saalis oli silti yllättävän hyvä: Neljä noin viisikiloista ja yksi
7,6 kiloinen ei ollut lainkaan huonosti olosuhteet huomioiden. Kesäkuun
alussa keskipaino on yleensä kuitenkin huomattavasti suurempi.
Minä,
Frode ja Jan-Erik ajoimme seuraavaksi Gaulalle, missä vesitilanne oli
Surnaa parempi. Illalla sekä Frode että minä menetimme molemmat
lohet mieheen. Aamulla jatkoin matkaa Stjördaliin kalastamaan A-K
Fredriksenin kanssa. Hän toimii kalastusoppaana Renån kartanossa. Oppaat
saavat kalastaa ensimäisen viikon ajan kartanon 16 poolissa! Koko torstai
päivänä meillä ei ollut ensimmäistäkään kontaktia.
Perjantaina
ajoimme ylävirtaan Forra-joelle, joka on Stjördalin sivujoki.
Siellä vesitilanne oli täydellinen. A-K aloitti kalastuksen poolissa
nimeltä Strokka. Minä seurasin taustalla, miten pooli kuuluu kalastaa.
Kun minun vuoroni tuli, ehdin heittä kuusi kertaa ja sitten LOHI kiinni!
Aluksi kala vain juroi paikallaan. Kun annoin hieman kovaa kättä, laksi
syöksyi 60-70 metriä ja asetuui taas juromaan. Tajusin, että kalan
täytyy olla iso.

Tätä kantaa jo mielikseen!
Kättelin kalaa noin 45 minuuttia
ennenkuin A-K pystyi rantauttamaan sen pyrstöstä. Kala oli kirkkaan
hopeinen nousukala, jolla oli vielä kalatäitä. Lohi painoi 15,2 kiloa!
|
|
Kalastusopas
Ingmar "Pingo"
Eriksson

Kuva: Lohi ja Pingo
Strokka poolin rannalla
|