
|




 |
|

Pielisjoen
lohensoutajat
uusi kalastuskirja
Matti Kettuselta
Teksti: Harri Kala
Matikainen
Eräkirjailija
Matti Kettunen on lähtenyt kolmannessatoista kirjassaan hieman
tutkivampaan suuntaan. Aikaisemmat kirjat ovat olleet etupäässä
kertomakirjoja kirjailijan omilta erä- ja kalareissuilta.Pielisjoen
lohensoutajat–teos on omalla kohdallani syviä tunteita herättävä ja
tuo tunneside kasvaa sitä mukaa kun pääsen kirjaa kahlaamaan kohti
loppua.
Oma
kalastusura aikoinaan alkoi Pielisjoelta, n. 40 vuotta sitten. Ei kylläkään
kirjaan haastateltujen kalamiesten väsyttämien kookkaiden järvilohien
muodossa, pikemminkin pienten särkien ja seipien narrauksen kautta.
Siltikin kun muistelen noita kalamiesurani
alkuhetkiä ja sitten luen kirjasta omien onkipaikkojen ohi uineista
lohista, kiroan mielessäni myöhäistä syntymääni. Viisikin vuotta
aiemmin olisi riittänyt tänne tuloon. Olisin ehtinyt vierailla kirjassa
kuvatuilla koskilla, mutta nyt piti tyytyä ensin mato-onkimiseen ja
hieman myöhemmin salakalastukseen kaupungin koskilla ns. poikasten
luvalla. Sehän oli tuohon aikaan
sellaista että jos kalastuksenvalvojaa näkyi, vilahti kalamiehen alut
pensaikkoon hyvin vikkelästi. Näin
syvästi Pielisjoen lohensoutajat siis vaikuttaa. Heti päädyn
muistelemaan omia kalastushetkiä kyseisellä joella.
Luettavana
ollut kirja alkaa kirjailijan tervehdyksellä, jossa lukijalle käy selväksi
kuinka järvilohen synty ja lähes tuhoutuminen on koettu. Alussa
kerrotaan myös asiantuntevasti järvilohen ja järvitaimenen
eroavuuksista. Historiaa ravistellaan napakasti tutkailtaessa järvilohen
kutua ja kutupaikkoja. Pielisjoen kalapaikatkin tulevat esitellyksi ja
sitten päästäänkin mielestäni kirjan mukaansa tempaavimpaan osioon,
eli järvilohen kalastukseen vanhojen kalamiesten matkassa. Vaikka
kirjassa onkin jonkin verran toistoa, ei omalla kohdalla tämä tuottanut
ongelmia. Ovathan kirjassa esiteltävät kalamiehetkin useita kertoja
porukoissa kalassa, joten mukava näitä kuvauksia on lukea. Kirjasta
käy hyvin esille, kuinka tarkkoja kalamiehiä ennen vanhaankin lohimiehet
olivat. Tai sanotaanko jo nyt näin, että paljon tarkempia
kalapaikoistaan ja
ottivieheistään kuin nykyajan lohimiehet. Tämä
käy kirjasta hyvin selville ja kun ajatellaan kalapaikkojen
”pienuutta”, niin ymmärrettävää tuon ajan kalastajille olikin pitää
hyvä ottipaikka salaisuutena. Olihan rasvainen lohi aika herkullista
jatketta ruokapöytään.
Parhaimmilla
paikoilla oli vakiokalamiehet ja näytti jokaisella olleen omat
suosikkivieheet. Näistä suosikkivieheistä on oma osionsa ja tuttuja
nimiä siellä vieheiden joukossa näkyi nykypäivän kalamiehillekin
olevan. Kuvia vieheistä oli myöskin, tosin kaikki kuvat ovat kirjan
hengen mukaisesti mustavalkoisia. Mietin tuossa lukiessani, olisiko
varsinkin uistinkuvat voitu julkaista ns. antiikkiväritekniikalla, siten
että kuvat näyttäisivät vanhoilta värikuvilta, joita jo kirjan myöhäisempien
tapahtumien aikoihin osattiin ottaa.
Muuten kirjan kymmenistä kuvista käy hyvin ilmi kuinka komeita kaloja
Pielisjoesta aikoinaan on saatu. Ja minkä verran. Voimme jokainen miettiä
tämän hetken kalastusvälineitä ja sitä viehearsenaalia joka on käytössä
jokaisella lohimiehellä. Sitten luemme muutaman otteen kirjasta jonkun
kunnon väsyttelyn tiimoilta ja katsomme kuvan käytetyistä välineistä.
Suuri, oi suuri on kunnioitukseni Ahtiaisten,
Heiskasten, Lievosten suuntaan ja heidän kalamiestaitoihin, kun
sellaisilla ”rihveleillä” jopa toistakymmenkiloisia järvilohia
ottivat veneeseen.
Kettunen
on kuvannut kirjassaan myös eri vuoden aikojen vaikutusta järvilohen
ottiin ja ennen kaikkea kalamiesten liikkumiseen joella. Yhtä
hullua porukkaa vesille tunkeutumisen suhteen oli näköjään
tuolloinkin. Heti kun olosuhteet antoivat myöten, vakiosoutajat olivat
jokivarressa kalassa. Lopussa olevat saalispäiväkirjakuvaukset
todistavat sen kuinka uutteria lohimiehet viisikymmentä ja kuusikymmentä
luvun Pielisjoen koskilla oli.
Huumoria
Kettunen on osannut aina kirjoissaan käyttää, ehkä tässä kuitenkin
on pitänyt pitäytyä hieman vakavammassa kirjoitustyylissä. Kuitenkin
eräs episodi koskenpartaalta höräytti minut ääneen nauramaan ja sitäkös
kotiväki ihmeissään jäi katsomaan. Eräässä
kohtaa kerrotaan kuinka Reijo Lievonen ja Veikko Heiskanen olivat
soutamassa jälleen kerran porukassa lohta. Repellä oli uusi Nilsun
Invicible ja niinhän lohi otti kiinni. Heiskasella oli tapana pistää
sikari palamaan kun lohi otti kiinni. Niin kävi nytkin ja kalan
tempoillessa siima saattoi ottaa sikarin päähän ja sinne meni kala ja
uusi Nilsu. Ei soutaja uskaltanut sanoa mitään mutta kalastus loppui
siihen. Rannassa oli joku nuori kalastaja (en minä) tutkimassa vieheitään.
”Kun soutumiehet olivat jo hieman rauhoittuneet
ja istuskelleet hetken nuotiolla kahvia hörppien ja eväsleipiä
mutustellen, kävi rannalle vieheitään levitellyt kaveri kuparisen lusikkauistimen näytille. Annettuaan vieheen Reijolle
tutkittavaksi nuori mies kysyi:
-Onko tämä heittouistin?
Reijo pyöritteli viehettä kädessään ja tunnusteli sen painoa,
ojentautui verkkaisesti seisomaan ja nakkasi peltilusikan pitkälle
veteen.
-On se...!”
Kirjassa
on kuvattuna muitakin kohtauksia joelta ja Kettusen kuvaustyyli on osunut
todella hyvin vanhojen kalastajien kertomien tarinoiden esille tuontiin.
Olisinpa ollut edes kärpäsen katossa kuuntelemassa kun kirjailija on
jututtanut teoksen sankareita.
Kirjan
loppupuolella on lyhyt kertomus tämän hetken Pielisjoesta ja se on synkkää
luettavaa, mutta ehdottoman tärkeää tälle kirjalle. Ei ole enää
lohensoutajia, ei ole enää lohia. On vain pelkkä joki, jolla nimi on säilynyt
samana. Kun kirjaa kahlataan loppuun, on kaksi karttaa itse joesta,
tuolloin viisikymmentä luvun alusta ja sitten voimalaitosten rakentamisen
jälkeen, eli 1971. Myös Utran koskista on kartat ennen ja jälkeen törötöiden.
Kirjan
kovan takakannen kiinni painamisen jälkeen oli kauan outo olo. Olen elänyt
lukiessani noiden kalamiesten takapiruna, siellä keulapiikissä jokaisen
lohenväsyttelyn. Olen pahoittanut mieleni kalan karkuutuksen jälkeen
kalamiesten mukana. Olen myös noissa kuvissa mukana, jossain, ehkä vain
omana ajatuksena mutta vahvana sellaisena. Pääsin
käymään joellani, omalla joellani vielä kerran Pielisjoen
lohensoutajien matkassa. En usko että enää avaan tätä kirjaa. Minulle
jäi kirjan sanoma ja sen kuvaukset lähtemättömästi päähäni.
Jos
kalastaja tahtoo kokea nämä samat tunnot, suosittelen ehdottomasti
tutustumista tähän teokseen. Sen 214 sivua kovien kansien välissä
antavat varmasti monille vahvoja tuntemuksia. Valokuvia on kaikkiaan 50 ja
niistä saa viimeistään kuvan Pielisjoen mahtilohista. Kirjan hinta on
n. 30 euroa. Kirjaa on saatavilla kautta maan kirjakaupoista ja suurimpien
markettien kirjaosastoilta. Vielä ehtii hakea joulupöytään Pielisjoen
lohta, näin valmiiksi pakattuna.
HM
|
|

|