goUp

goUp

goUp

goUp

goUp

goUp

goUp

goUp

goUp

          
Teksti ja kuvat: K.Tapani Loisa

Repu ja Andre lensivät suoraan Ivaloon. Tällä kertaa Finnair onnistui toimittamaan kaikki matkatavarat perille asti. Hankimme perusmuonat Ivalossa, erityisesti neuvoin ostamaan wurstit eli makkarat täältä Suomen puolelta. Mielessäni oli parin kesän takainen makkaraostos Karasjoelta. Norskien nuotiolenkki oli sellainen makuelämys, että meiltä kaikilta jäi ne eväät syömättä. Myöhemmin jopa Vekon kaikkiruokainen Rölli-pystykorva kieltäytyi mokomasta herkusta. Se ei edes vaivautunut hautaamaan norjalaisten pölsejä. Pakkasimme auton ja on the road eli keula kohti Karigasniemeä. Kalastajan majatalo oli pakollinen taukopaikka. Einestimme poronkäristystä. Ihmettelin julmasti, kun molemmat ulkomaan herrat lappasivat ketsuppia ja muita mausteita käristyksen ja muusin päälle. Omat makuhermoni totesivat, että käristys oli tehty kaikkien perinteiden mukaan ja oli siis herkullista sellaisenaan. Majatalossa vierähti aika tovi, sillä paikalla oli isohko liuta lohimiehiä: Kettusen Pasi, Autin Veli ja monta muuta. Kalaa oli Tenosta tullut lahjakkaan paljon, joten meidänkin odotuskäyrät nousivat kattoon. Jo matkalla olin saanut Tuiskusen Jarilta tekstiviestin, että kahdella ensimmäisellä luvalla oli suoltunut yli 40 kiloa laksia. Meidän ensimmäinen kohteemme oli kuitenkin Lakselv, ja siellä ensin Skoganvarren lomakylä. Markku Sillantaus isännöi tätä mainiota lohitukikohtaa. Skoganvarrella on pari hyvää etua alueen muihin majoituksiin verraten. Ensinnäkin kommunikointi käy suomeksi, ja toiseksi Markku hoitaa etukäteen Norjan lohikortit. Postien aukioloaikoja ei näin tarvitse kytätä tai maksaa sikamaista pankkikulumaksua (60 fim), jos kortin maksaa Suomen puolen pankkiin.

Lakselv

Olimme perillä Skoganvarressa noin yhdeksän aikaan illalla. Majoituimme, hoidimme paperiasiat kuntoon ja aloimme miettiä ohjelman seuraavia vaiheita. Robert eli Repu ilmoitti köllähtävänsä unten maille, mutta Andre ja minä tunsimme erittäin vahvoja Lakselvin lohien houkutussignaaleita. Andre alkoi kasata lohivapaansa (16 jalkainen Sage) ja kehoitti minua tekemään samoin. Ihmettelin mokomaa ja sanoin, että meillä on yli kymmenen kilsan ajo Kairasen poolille. Miten vavat saadaan sinne pitkäksi koottuina. Andre kaivoi laukustaan kaksi härveliä ja kiinnitti toisen auton konepeltiin ja toisen katolle. Sitten hän viritti vapansa tähän laitteeseen. Olin ehkä joskus nähnyt kuvia mokomasta, mutta nyt pääsin kokeilemaan Vac Racia käytännössä. Tämä vakuumeilla toimiva vapatelinesysteemi osoitti kätevyytensä koko retkemme ajan. Vapoja ei tarvinnut enää pilkkoa takaluukkuun sopiviksi pätkiksi, vaan ne kulkivat Vac Racissa aina kalastusvalmiina setteinä.

Ajoimme Kairasen itärannan leiripaikalle. Istahdimme hetkeksi seurailemaan poolin elämää. Vastarannalla oli kolme kalastajaa, jotka piiskasivat suvantoa ahkerasti. Me teimme suunnitelman, että Andre aloittaa kosken alta ja tulee suvantoa alaspäin, ja minä tulen pintaperhon kanssa alhaalta ylöspäin. Emme havainneet näyttäytyviä kaloja, mutta vesi oli ainakin 15 asteista, joten pinturikin saattaisi lohia houkuttaa. Vesi oli Markun mukaan hieman tulvassa kovien sateitten jäljiltä, mutta sehän vain saisi uusia lakseja nousemaan Jäämerestä jokeen.

            

Ahkeroimme koko poolin useampaan kertaan ja useilla perhoilla, mutta tulos oli puhdas nolla. Pienet lohenpoikaset iskivät hanakasti jopa nelosen kaksihaaraiseen lohiperhoon, joten saatoimme todeta, että ainakin suku on paikalla. Vastarannan norjalaisetkin vetivät koko ajan MP:tä. Muutaman tunnin tahkoamisen jälkeen päätimme siirtyä ekskursiolinjalle ja lähdimme ajamaan takaisin järvialueelle ja sen yläpuoliselle jokiosuudelle. Tutkimusmatkamme tulos oli, että tämän sivujoen kalastaminen vaatii rinkan nostamisen pykälään ja muutaman kilometrin vaelluksen ennen kuin parhaat poolit löytyvät. Lauantaiaamu oli jo pitkälle lämmennyt, kun me kaksi uupunutta urvahdimme kämpillä peittojen alle. Repu kurnutti yhä tasaiseen tahtiinsa. Heräsimme aamukahville joskus puolenpäivän jälkeen. Naapurimökin tanskalainen oli yöllä saanut kakkosalueen yläosasta yli kymppikiloisen lohikaunottaren ja parikiloisen titin. Autoin naapureita kalojen fileerauksessa. Ajattelin ovelasti, että kunhan saan tartutettua lohen hajun itseeni, päräyttää minunkin kelani vielä sulosointuja, kun lohi syöksyy.

Iltapäivällä lähdimme kalastamaan kolmosalueen alaosaa. Patopoolin pyörre oli tyhjä, samoin lännestä laskevan pikku joen suualue. Minä köllähdin rantaniitylle nokosille ja sanoin kavereille, että kahvi on valmista noin tunnin päästä. Repu ja Andre jatkoivat vielä alaspäin. Herrat palasivat taukopaikalle suorastaan tohkeissaan. Andre oli päässyt kättelemään kunnon kalaa muutamaksi toviksi. Ekat kontaktit!

                  

Kunnon yöunet lisättynä aamu-unilla ja vielä pienillä päiväunilla teki kolmikostamme uuden, vireän trion. Aloitimme kalastuksen taas patopoolin kohdallta, mistä etenimme hitaasti alajuoksulle päin. Vieläkään ei näkynyt pintakäyntejä, mutta tanskalaisen saamat kalat ja Andren kättelemä laksi olivat vahvistaneet kummasti uskoa Lakselvin antavuuteen. Pienen saaren yläpäässä hyppäsi titti, jolle Repu ja minä jäimme tarjoamaan perhohoukutuksia. Andre meni noin viisikymmentä metriä alemmaksi, missä hän oli karkuuttanut eilen kalan. Hetken kuluttua Repu sanoi: "Andrella on kala kiinni!" Hän otti haavin ja kirmaisi kaverin avuksi. Minä kaivoin rinkasta kameran ja lähdin tapahtumapaikalle toiveena saada väsytyskuvia. Arviolta 12-15 kiloinen lohi hyppäsi noin 50 metriä Andren alapuolella. Siima valitti ja Sage oli luokilla. Andre ilmoitti, että äskeinen oli jo toinen hyppy. Ennen ensimmäistä pomppua kala oli syöksynyt noin sata metriä. Vähitellen Andre sai taisteltua kalan lähemmäksi. Siimaa oli ulkona noin vavan mitta. Repu valmistautui haavitukseen. Kala syöksyi taas kerran, ja vapa oikeni. Koko kolmikko hiljeni. Pettynein oli varmasti Andre. Kala oli ottanut pieneen noin 1,5 tuumaiseen putkiperhoon, jossa oli Islannista ostettu, paikallisen oppaan suosittelema, 3-haarakoukku. Yksi koukun haaroista oli oiennut aivan suoraksi, että silleen! Väsytyksessä ei ollut virheitä, sen verran kokenut lohenkalastaja Andre on. Yöllä Repu tilasi kuljetuksen mökille, mutta Andre ja minä päätimme vielä tutkia Kairasen poolin joen länsipuolelta. Ylitimme joen riipusiltaa pitkin ja pääsimme kalastamaan kahdestaan Lakselvin lähes parasta aluetta. Vaan tyhjää, tyhjää oli! Aamun sarastaessa paikalle tuli norjalainen kaveri, joka roikotti arviolta 8-kiloista lohta. Kala oli tarttunut järven luusuassa, siis nelosalueelta, mihin meillä ei ollut asiaa. Perho oli karvasiipinen Thunder&Lightning sidottuna kaksihaaraiseen, numero 6 koukkuun.

             

Teno

Maanantaina hyvästelimme Skoganvarren väen ja matkasimme Palton Oton luo Tanssijoelle. Hyvissä ajoin ennen iltaseitsemää soudimme Tenon yli Levajokisuuhun. Paikalla oli väkeä pieneksi ruuhkaksi asti. Koponen ja muut joutsalaiset sanoivat menevänsä alemmaksi harjuksen pyyntiin. Paikalle jäimme me ja kolme sallalaista. Pojat virittelivät kunnon kahvitulet ja kutsuivat meidätkin paikalle, lupasivat jopa täytettä kuksaan, kiitos! Sovimme sulassa sovussa, että pari kaveria vuorollaan koittaa lohta parhailta paikoilta, ja muut pyytävät harjusta alempaa. Andrelle osui ensimmäinen vuoro. Kello oli varmaan varttia yli seitsemän, kun Andre talutti minulle haavittavaksi ensimmäisen, noin kiloisen titin. Repu sai omalla vuorollaan samanlaisen. Minä luovuttelin vuorojani kavereille ja kalastin muutaman harjuksen alempaa. Isot harrit eivät vielä ilmeisesti olleet vakiopaikoillaan, sillä suurin saamani kala oli vain 42 senttinen. Puoliltaöin päätin käyttää optioni, ja minäkin vuorollani uittaa lohiperhoa. Sidoin perukkeeseen kasin Orange Buttin ja kahlasin aloituspaikalle. Jokunen tyhjä heitto ja uitto. Sitten noin viidennellä heitolla perhoa vietiin. Tunsin heti, että siimassa ei temmellä pikku titti. Vienti oli määrätietoista ja vahvaa. Tiukka, kiihtyvä ravistus siiman päässä ja tiesin, että kohta tulee hyppy. Ilmaan välähti reilusti jalkaluokan lohi. Läiskähdys veteen ja taas mentiin. Vähitellen kalan otteet hiipuivat. Sain uitettua sen jo lähelle, kun taas rynnättiin. Kela kuitenkin sanoi irti yhteistyön, se ei kelannut sisään eikä antanut siimaa ulos kuin väkivalloin. Taltuttelin jalkaa muutaman minuutin näppijarrun kanssa. Siimaa sisään ja luistatus sormien välistä ulos. Lopulta kala tokeni. Andre tuli apuun ja haavitsi kalan. Ensimmäinen arvio kalasta oli neljä kiloa, mutta tarkistuspunnitus Oton tarkkuusvaa’alla antoi tulokseksi vain 3,6 kiloa. Silti upea kala ja upea tsemppi! Tarkistin kelan: Huoltovaiheessa oli yksi prikka jäänyt lonksulleen, siitä toimintahäiriöt. Vasemman käden etusormen viimeiseen niveleen oli kärähtänyt komea rakko, joka "vaivasi" vielä parin viikon kuluttua Turussakin. Meillä kolmella oli kuitenkin alkanut lohisesonki.

              

Ensimmäinen keikka Vetsikkoon

Tiistaina Andre ehdotti, että tekisimme ensimmäisen keikan Vetsikkoon jo nyt. Tiistaina iltapäivällä ajelimme Vetsikon kioskille, mistä ostimme luvat. Myyjätyttö kertoi, että lupia oli myyty toistakymmentä. Sanoin kavereille, että todennäköisesti meitä odottaa muutaman kilometrin kävelyn jälkeen samanlainen urbaani kalastustilanne kuin Levajokisuussa oli. Kävelimme lupa-alueen ensimmäisen osan yläpäähän, missä päätimme hetken kokeilla hyvännäköistä poolia. Puolen tunnin päästä Adre taltutti parikiloista tittiä, joka oli napannut pieneen putkiperhoon. Kala saatiin rannalle asti, käsiteltiin ja pakattiin ja piilotettiin kivenkoloon. Koska jatkoimme matkaa yläjuoksulle, olisi ollut turha antaa tittirievulle edestakaista kyytiä sinne.

Leiripaikalta oli kaikki puut poltettu, jopa kirves oli lähtenyt jonkun ahneen matkaan. Lupa-alueella emme koko yönä nähneet muita kalastajia. polulla kyllä oli jonkun verran liikennettä. Liekö väki käynyt tarkistamassa hillojen kypsyysasteita kalaluvat taskussa. Perustimme tukikohdan kosken rannalle, missä oli pari valmista nuotiopaikkaa. Koko illan taivaalla oli roikkunut uhkaavan näköisiä pilviä. Nyt ne avasivat vesihanansa. Kaatosade uitti kaiken litimäräksi. Vesi ei meitä haitannut, mutta jatkava salamoitten tanssi taivaalla ja äreät jyrähtelyt pakottivat meidät painamaan hiilikuituvavat maahan ja suojautumaan itse joen penkalle. Aamuyöstä rajuilma rauhoittui ja me pääsimme vihdoin pyyntihommiin. Yön kiivaan session tulos oli 7,2 kiloinen lohi ja viisi tittiä. Hurja yö! Ensimmäinen Vetsikon lupa antoi siis seitsemän kalaa. Lohenpyrstöt rinkan suulla heilahdellen vaelsimme takaisin tien varteen.

Oleilua ja kiertoajelua

Keskiviikon tärkein työ oli kalojen fileeraus. Fileerausjätteet päätimme käsitellä syöntikuntoon Oton kodassa. Otto oli jo aiemmin ihmetellyt turistien tapaa heittää ruodotkin jätteisiin. Me maustoimme Salmon Ribsit, pakkasimme folioon ja paketti hiilloksen päälle. Hyvää!

Keskiviikkoillan puhdetyönä ajelimme vavat kalastusvalmiina Alakönkäälle. Siellä oli täysi härdelli, joten vavat pysyivät Vac Racissa. Yön tunteina kalastimme pari tuntia Borssejokisuussa. Andre sai taas titin. Minä kiusasin harjuksia ja Repu torkkui. Jo Vetsikossa Andre oli näyttänyt minulle fiksun tavan verestää kala. Hän oli oppinut tämän konstin Alaskan kalastusoppailta. Kalalta katkaistaa oikean kyljen puolelta uloin kiduskaari suun puoleisesta päästä. Veri pumppaantuu ulos, ja kala säilyy mannekiinnikunnossa. Siitä voi vaikka tehdä trofeen.

Toinen keikka Vetsikkoon

Torstai oli taas muuttopäivä. Hyvästelimme Oton ja siirryimme Lukkarin Joukon hoiviin. Vetsikon Leirintämökit on siisti ja tasokas tukikohta sekä Tenon että Vetsikkojoen kalastajille. Jouko kertoi, että kalastuskunta harkitsee joen vuokraamista ulkomaalaisille. Syynä on jatkuva rosvokalastus Vetsikkojoella. Kalastuskunnan voimavarat eivät riitä kunnon valvontaan ja alueen huoltoon. Sääli, jos joki menee vuokralle. Se on mielestäni hienoin lohen perhokalastusjoki koko Suomessa. Vetsikko jopa peittoaa itse Tenon, kun puhutaan perhokalastuksesta. Joki on luettavissa, kahlattavissa ja kalastettavissa paljon selkeämmin kuin Teno. Ison joen perhokalastus on usein kuin lottoa: järjestelmällistä heittämistä, etenemistä ja heittämistä, kala joko osuu kohdalle tai ei osu.

                           

Toinen retki Vetsikkojoelle sujui vanhaan tahtiin. Ukkoskuurot ryöppyivät taivaalta ja meidän oli pakko taas suojautua pariksi tunniksi. Kun myräkät väistyivät, kalat olivat taas mainiossa iskussa. Yön saldo oli viisi tittiä. Itse kättelin vartin verran isohkoa jalkaa, mutta haavittomana menetin sen lopulta Vetsin rantakivikossa. Kala oli reilusti Levajoen jalkaa isompi. Se iski suurten kivien välisestä pienestä poolista kaksihaaraiseen, numero 10:n koukkuun sidottuun March Browniin.

Toisen yönä meillä oli matkassa Andren Leki-vaellussauvat. Loistava apu kivikkoisen joen kahlauksessa. Perjantain aamuaurinko näki taas kolme miestä tarpomassa polkua pitkin, ja taas heilahtelivat lohien pyrstöt reppujen suulla. Perjantaipäivä kului pitkien päiväunien merkeissä. Illan suussa suuntasimme kohti Ivaloa, mutta se onkin jo toinen juttu.

Kuva:
Andre nakkaa laksin pyrstöstä maihin Vetsikossa

Kuva: Onnellinen tanskalainen Morten Strobel ja lakselvilainen 10,8 kiloinen, joka haksahti General Practitioner perhoon (#4 2-haarainen)

Kuva: Nelospoolin niska on loistava paikka, mutta sallittu vain norjalaisille. Rune Muladal Tromsasta taltutti niskalla tämän kasikiloisen. Kuva otettu Kairasen länsirannalla

Kuva: Thunder&Lightning on Lakselvin perusperho

Kuva: KTL:n jalka, joka otti Orange Buttiin, ylempänä huonosti huollettu kela.

Kuva: vasemmalla Rebu, oikealla Andre ja edessä yön saalista Vetsikolla.