aapipetrus


SPORTFISHINGMAGAZINE.fi

	goUp goUp goUp goUp	Teksti: KTL Kuvat: Petrus Gottberg ja KTL Aapi oli jo pitkään suunnitellut kunnon etelänlomaa. Koska varsinainen beach-holiday ei häntä kiinnostanut, lomapaikan valinta osui Oolannin saaristoon ja siellä Brändön joonasvesille. Matkaa Rovaniemeltä tuli riittävästi oikeaan suuntaan, joten Tuula-vaimokin hyväksyi tämän etelänloman. Tampereelta tulivat mukaan Tuulan vanhemmat. Petrus ja minä lähdimme matkaan testaamaan ahventen syöntihalukkuutta kesävesissä. Hanna (Petruksen emäntä) ja Iida (hieman yli 1 v) lähtivät matkaan seuraneideiksi. Meidän mökin neljästä asukista ylivoimaisesti seurallisin ja puheliain oli Pikku-Iida. Ainoa ongelma oli, että minulla ei ollut matkassa tämänikäisten älämölönkielen sanakirjaa. Saavuimme Hotel Gullvivaniin puolilta päivin, majoituimme ja viritimme kalavehkeet pyyntikuntoon. Iltapäivällä vene pörräsi luoteeseen kohti merimerkkikarikkoa. Ankkuri alas ja tosi toimiin. Aapi kertoili tärkeimmät pohjoisen kuulumiset. Veko oli antanut tarkat ohjeet joonaitten (=hauki) käsittelystä. Väsytys tehdään vavan suuntaisella siimalla eli vapa suoraksi vaakatasoon. Jos joonas kuitenkin tulee veneen vierelle asti, sitä pitää nakata veneen laitojen yli puolelta toiselle. Jos joonas kuitenkin päätyy veneeseen, on viisainta itse hypätä mereen. Uinnin jälkeen on syytä kysellä hotellista, missä on tunkiopaikka joonaille. Näin siis pohjoisen miehen ohjeet hauenkalastukseen: Parempi mies meressä kuin joonas veneessä! Tärkeä tieto oli myös, että muuan kaverimme oli ottanut itselleen emännän, joka ei välttämättä ole aivan missitasoa. Kun uusi rouva vilkaisi hillasuolla ylöspäin taivaalla ronkkuvia korppeja, nämä ottivat reilut 50 metriä lisää korkeutta. Ensimmäinen sumpullinen Ahvenet eivät olleet vielä kunnolla parveutuneet, mutta 200-300 g kaloja tuli silloin tällöin sumpun täytteeksi. Petrus ja minä ongimme moottoriöljyjigillä, joka oli höystetty madonpätkällä. Aapi uitti, joonaita uhmaten, fluoripunaista jigiä. Molemmat värit kelpasivat, mutta tahti oli verkkainen. Sain yhden hyvän liki puolikiloisen assun, jonka sujautin sumppuun. Puolisen tuntia myöhemmin tämä vesseli ui ulos sumpusta, sillä suuaukko oli jäänyt kiristämättä ja lisäksi se oli puolittain pinnan alla. Niinpä! Kalaa tuli kuitenkin sen verran, että Aapi saisi savupönttönsä ladattua parikin kertaa. Kun Aapi lastasi mersua anoppilassaTampeella, hän ilmoitti Salli-anopille, Jussi-apelle ja Tuulalle: "Lyyli-koira ja savulaatikko pakataan ensin, tässä tärkeysjärjestyksessä, sitten voitte katsoa mitä muuta autoon sopii." Petrus ja pari medel-kokoista Viiden maissa kalastajat huomasivat, että omat mahat kurisivat kiivaammin kuin ahventen, joten oli päivällisen aika. Illansuussa ajelimme Korsön sillan pieleen, joka on Björnholman lupa-alueen peruspaikkoja ahventen pyynnissä. Sama tahti kuin merimerkillä jatkui. Pari-kolmesatasia assuja, joukossa tietenkin pienempiäkin suoltui harvakseltaan sumpun täytteeksi. Sitten lopulta Aapi uitti parempaa kalaa. Arviolta puolikiloinen raitapaita irtosi kuitenkin aivan veneen vieressä. Petrus vaihtoi keltaiseen jigiin ja napsi muutaman ahvenen, kunnes UL-vapa taipui äärirajoilleen lähes ooksi. Seurasi ankara noin 10 minuutin siimanveto, Petrus sai hieman siimaa sisään ja joonas vei sen taas ulos. Mieleen tuli vares, jolta ensin tarttui nokka tervattuun sillankaiteeseen. Kun nokka irtosi tarttui pyrstö ja jne. Lopulta Aapi ansiokkaasti Vekon ohjeita uhmaten haavitsi joonaan veneeseen. UL-välineillä ja 0,12 siimalla (Fireline) 3,64 kiloinen hauki on nautinnollinen vastus. Huomattavaa on lisäksi, että peruketta ei ollut, joten joonas ei hammaskäännöksiä muistanut tehdä. Lopuksi kopaisimme merimerkin matalikon uudelleen. Vanha tahti jatkui: harvakseltaan varttikiloisia. Petrus uitti haaviin asti noin puolikiloisen assun, mutta sepä ui haavin reiästä takaisin mereen. Pitkänokka joonas oli repinyt haaviin ahvenen mentävän aukon. Tuuria on kahta lajia, tänään meillä jokaisella oli paikallisten murteella todeten sitä uutuuria. Maanantain saldo: Yli kilo ahvenfilettä, pari pöntöllistä savukalaa ja hienot haukifileet, joiden tekoa Aapi epäileväisenä kuikuili sivukatseella. Tiistaiksi olimme hankkineet Brändöbyn kalakortit, joten puoli kuudelta veneemme keula oli kohti Brändöledeniä. Aamu oli leppeän lämmin, ja kirkas taivas lupaili uutta hellepäivää. Ledenin "kynnyksellä", heinäsaaren lähistöllä, näkyi eri puolilla ajoparvien loiskintaa. Parvet olivat pieniä, mutta pärskeet lupasivat hyvää. Ensimmäisestä ankkuripaikasta ahvenia alkoi tulla Aapin sanassa nätisti. Kalat olivat hieman vauraampia kuin hotellin lähistöllä eli tuollaisia kolmesatasia, joukossa jokunen nelisatanenkin. Aivan veneen alta, viisimetrisestä vedestä, jigiini lasahti hyvä tempokala. Tämä suostui lopulta eräksi asti. Punnitus näytti 690 g. Yritimme useammasta paikasta sekä ankkuri alhaalla että ajelehtien, mutta kalantulon tahti oli kaikkialla tasaisen harvaa. Paluumatkalla kopasimme parin kaislikon reunat. Toiveena oli tietenkin nähdä Aapin väsytystekniikka, jota Veko oli ainakin puheissa tarkaan valmentanut. Ensimmäisellä heitolla Petrus sai kilon tumpin, joka vapautettiin. Lisäksi tuloksena oli muutama tärppi ja jokunen seurimo. KTL ja 690 g Iltapäivällä maailma synkkeni, mahtavat kuuro- ja ukkospilvet lähestyivät Brändötä Kihdin suunnasta. Aapi ja Petrus viettivät mökissä perhe-elämää (lähinnä kai nokosten merkeissä). Minä ankkuroin veneen pikku sillan pieleen ja aloin onkia salakoita syöttikaloiksi. Välillä vettä roiskui taivaalta sellaisella ropinalla, että veneen alla meressä olisi ollut kuivempaa. Sain tavoitteen täyteen, mikä tarkoitti, että ämpärissä oli parikymmentä pikku kalaa. Alkuillan kalapaikaksi valitsimme hotellin lahden, sieltä pitäisi tulla ainakin pieniä joonaita, eikä matka mökille lämmittelemään olisi liian pitkä. Petrus ja Aapi nakkelivat joonaspyytöjä. Minä viritin liukukohosysteemin, johon pujotin syötiksi salakan. Kavereiden vieheet palailivat kerta toisensa jälkeen pekkarisina eli vitaperuukit hulmuten. Minä istuskelin takatuhdolla ja yritin nauttia kesästä sen verran kuin Esteri salli. Aapi tokaisi keulasta: "Kukku hukku." Katsoin pyytöäni, ja tosiaan koho oli hävinnyt. Veneeseen nousi yli kolmesatanen ahven. Piruako ne täällä haukivitaikossa oleilevat? Onnistuin pyytämään vielä pari samanlaista assua, kun lopulta siiman päässä tempoili "parempi" kala. Haukiahan me olimme tulleet lahteen pyytämään. Annoin venkulalle ankarahkoa kättä, ja kelasin kalan veneen viereen. Järkäle! Kala olikin ahven, kiloluokaa! Pojatkin saivat kalasta havainnot, mutta siihen se jäi. Ahven irtosi taas näköetäisyydellä, kele! Sää yltyi lopulta sellaiseksi myräkäksi, että oli pakko palata majapaikalle. Hetki ennen auringonlaskua, kun keli oli rauhoittunut, ajelimme autolla Korsön sillan pieleen. Aapin kukkuonkeen ja Petruksen jigiin haksahti muutama ahven. Minä seurasin katseella. Illalla herkuttelimme savuahvenilla ja ahvennyyteillä. Päivän saldo: kolmisen kiloa ahvenfileitä. Aapi miettii:"Pussaisko vai söiskös muuten vaan?" Keskiviikkoaamuna suuntasimme Björnholman länsilaidalle. Vanha suurassukivikko antoi jokusen mottisen kalan, mutta ei muuta. Fladanin keskikivikko jäi löytämättä. Vesi oli korkealla, ja olin pakannut kaiun jo illalla. Palasimme hotellin sillan pieleen, mistä alkoi suoltua kaksi-kolmesatasia kohtuulliseen tahtiin. Pidimme päivätauon ja palasimme pelipaikalle evästelyn jälkeen. Kaloja tuli edelleen tasaisen harvaan tahtiin. Pääosan ahvenista veti veneeseen Petrus. Aapi totesikin, että pojalta pitäisi ottaa vapa pois ja vuokrata sitä takaisin kaksikymppiä per viisi minuuttia. Saataisiin me ainakin kaljarahat. Kun syönti lopahti täydellisesti, Petrus tokaisi, että nyt tarvitaan lisähoukutusta. Hän siveli jigin kääretorttupaperiin jääneellä mansikkahillolla ja nakkasi pyydön veteen. Eka heitto, ja neljäsatanen veneeseen. Olipa makealle perso ahven! Päivän saldo: 1,5 kg filettä. Lapinmies mittaa kalaretken pituuden sikspäkeissä. Tämä ahven on 1/3 sikspäkiä.