Koitajoki saa alkunsa Syväjärvestä. Se poikkeaa Hattuvaaran kohdalla Venäjän puolelle ja takaisin Pohjois-Karjalaan tullessaan se särkyy Möhkön kylän kohdalla kahdeksi nyt esiteltäväksi koskeksi. Koskien jälkeen joki laajentuu Nuorajärveksi, jatkaen taas jokena Pamilon voimalaitoksen läpi sulautuakseen Pielisjokeen. Tätä valtaväylää pitkin Koitajoen vesi loirahtaa aina Saimaalle asti.

Syyskuun alkupuolen arkiaamu valkenee aurinkoisena. Illalla saadut vinkit kalapaikoista mielessäni, hipsuttelin Mantan luokse. Tuo tyylikäs, yli nelikymppinen vanharouva lepäsi rantakivikolla täysin palvelleena. Aloitin tyylistäni poiketen apajan kartoituksen Mantan peräpuolelta. Harvakseltaan kopeloiden etenin Mantan kuvetta, tavoitellen meheviä kosteita. Olin päässyt jo keulan kohdalle, eikä mitään mainittavaa ole tapahtunut. Onko "lampi" kalaton, vaiko onki ottamaton? Älkääpäs nyt kuvitelko mitään rumia.

Manta on nimittäin kahvilaksi kunnostettu asuntoproomu, jonka kohdalla Möhkönkoski virtaa varsin rauhallisena ja on helppo kalastettava.

Pitkillä heitoilla sain kalastettua joen lähes vastarantaa myöten. Kokeilin pikkuvaappuja ja -lusikoita, yritin tonkia hyvältä näyttäviä kiven kosteita ja montun tapaisia syvennyksiä. Kirkas auringonpaiste varmaankin heikensi kalansaantia, sillä ainuttakaan tärppiä ei Möhkönkoski antanut.

Möhkönkoski on Lotinaa hidasvirtaisempi ja virrassa olevien kivien myötä kiihottavampi. Pituutta koskella on 300 metriä ja leveyttä n. 20 metriä. Syksyllä kalastaja pääsee kahluuhousuilla virran keskelle. Myös takaheitolle on hyvin tilaa.

Seuraavaksi askel kantoi Lotinankosken yläpuolella sijaitsevan pohjapadon luokse.

Voimakas virta vei hieman uskoa, mutta en kuitenkaan vaipunut epätoivoon. Aloitin "uiton" valmiissa rännissä, heitellen pitkiä, lyhyitä ja sopivan mittaisia heittoja. Vaihtelin siiman päähän puuta eli rautaa, mutta ei.

Lotinankoski oli vielä liian rännimäinen.

Ja aurinko paistoi. Ainahan kalamies selityksiä löytää.

Tanakan mutta myöhäisen aamupalan jälkeen kalastusvietti jyräsi edelleen voimakkaana suonissa. Tällä kertaa valitsin perhovavan aseeksi.

Lotinankosken niskalla oleva puusto haittasi kuitenkin pitkiä heittoja, sillä kosket ovat museoaluetta eikä puustoa museoviraston mukaan saa kaataa. Kolusin nopeasti myös koko kosken sillä virta on todellakin vielä liian voimakas. Pituutta koskella on 350 metriä ja putouskorkeus 3.5 m, joten vauhtia vedellä riittää. Keskimääräinen leveys on 14 metriä. Vedenpinnan korkeus vaihtelut ovat puolentoista metrin luokkaa.

Möhkön- ja Lotinankoski liittyvät olennaisena osana Möhkössä toimineen Suomen suurimman järvimalmirikastamon historiaan. Kosket perattiin uittoränneiksi ja koskien ohi kaivettiin kaksi kanavaa veneliikennettä varten sekä vesivoimalla käymään tarkoitetun ruukin elämänlangaksi. Aikaa myöten uitto on päättynyt, kanavat entisöity ja ainoana muistona alueen historiasta on koskien partaalla toimiva ruukkimuseo.

Vuonna 1994 luonnonkaunis alue sai lisämielenkiintoa, kun Nuorajärven kalastuskunta aloitti kirjolohi-istutukset.

Myös P-K:n ympäristökeskus kiinnostui hankkeesta ja teetti Möhkönkoskista kalataloudellisen kunnostussuunnitelman, joka valmistui syksyllä -95.

Koskien parannustyöt on aloitettu vuoden -96 puolella, joten jo samana kesänä kalastajat ovat päässeet koettamaan onneaan uudistetuilla koskilla. Koskia ympäröivät maa-alueet omistaa Enso-Gutzeit ja koskialue kuuluu koskiensuojelulain alaisuuteen.

Keväällä -96 koskien kunnostus aloitettiin suunnitellun ohjelman mukaan. Myöhäinen kevät ja sen myötä tiukka jääpeite hidasti töitä niin, ettei kunnostusta saatu vietyä aivan loppuun.

Viikkoa ennen juhannusta osuneella käynnillä joen vesi oli vielä korkealla ja taivaalta tuli lisää, mutta kunnostetulla osalla muutokset näkyivät selvästi. Kaivinkoneen kauha oli kevään aikana ehtinyt hämmentää Lotinankosken melkein kokonaan uuteen uskoon.

Virran keskellä näkyi mukavan näköisiä pyörteitä merkkinä koskeen joutuneista kivistä. Kosken niskalle oli tehty kutusoraikko ja pohjapadon alapuolella näkyi virrassa kookkaita kiviä, joiden tehtävänä on suojella mahdollisia taimenen poikasia jäämassojen paineelta. Samoin rannat olivat saaneet kiviä, joista syntyi mehukkaita pyörteitä. Mutta ne pajukot olivat edelleen riesana.

Nuorajärven kalastuskunnan esimies Markku Uusitalo kertoi esitellessään uudistettua koskea myös kesän istutuksista ja muistakin toiminnoista koskien tiimoilta. Aivan kalastusalueen ylärajan tuntumassa on "lohikassi", josta kalaa vapautetaan viikoittain jokeen.

Kalastin perholla herkullisen näköisen Lotinankosken kertaalleen läpi saamatta havaintoja lohikaloista. Sää oli todella kehno perhostelua ajatellen, sateinen ja kylmä. Maantiesillan alta Möhkönkoskelta saimme, tai oikeastaan vaimo sai sentään tuntuman lohikalaan. Uistinpakista valitsemaansa papukaija Tujoon iski lohikala, josta kalan tartuttanut kalastaja kertoi kommenttina vain: "Oli iso lohi."

Useamman tunnin kalastusrupeaman jälkeen makoisat löylyt Möhkön lomakylän (Karhumajat) rantasaunassa pehmitti "ukon ja akan" sänkykuntoon.

Aamulla sää oli eilisen kaltainen, mutta silti kalastimme Lotinankosken kertaalleen ennen kotiin lähtöä. Eilisestä viisastuneena jätin perhovehkeet suosiolla autolle, yritimme ainoastaan vaapuilla. Vaimoni valitsi uistimen siiman päähän hyvistä neuvoista huolimatta, eikä valinta hullummalta näyttänytkään. Ensi heitto keskelle virtaa, odotusta, kammen kieräytys ja huuto: "Kala on kiinni."

Toteutui vanha totuus, jonka mukaan naisihminen pilaa miehen kalastusretken. Oma saaliini oli nimittäin kaksi salakkaa ja ahven.

Taimen oli edellisvuoden istukkaita tai sitten luonnonkantaa, sillä taimenistutuksia ei kuluvan vuoden puolella ole vielä ollut. Kalan mahalaukusta löytyi kolmen pikkukalan luurangot (ahven?), joten ainakin luonnonravintoa oli kosken asukki oppinut syömään. Ottivieheenä oli Tujon kuusisenttinen keltaselkäinen, mustapäinen vaappu.

Lotinankoski on kunnostettu lähes kokonaan ja on nyt todella kalastamisen arvoinen kivi kiveltä ja kuoppa kuopalta. Lotinan niska ja hieman virtaa ylöspäin mentäessä on myös kokeilemisen arvoisia paikkoja, mm. kapeneva kohta virrassa istutuskassin alapuolella. Enemmän kalastettu ranta on museoalueen puoleinen ranta, siksi ettei siinä ole asutusta. Tähän vastarannalla olevan talon kohdalle asti koski on siis kunnostettu ja siitä eteenpäin alkaa hieman matalampi koskiosuus, joka laajentuu suvannoksi.

Talolta alaspäin tullaan ensimmäisen kanavan luo. Tästä alkaa puheitten mukaan paras perhokalastusalue. Kanavasta tulee pieni apuvirta pääuomaan ja virrassa oleva kivisuiste on hyvä virranjakaja. Virta on rauhoittunut ja kalastaminen helpottuu huomattavasti. Kannattaa kalastaa tarkasti kosken alapuoli ja seuraavaksi tulevan Möhkönkosken niska.

Maatiesillan alunen ja siitä alaspäin on erinomaista heitto- ja perhokalastusaluetta. Keskellä virtaa on hieman matalampi kannas, jonka molemmin puolin virta poukkoilee kivistä polkua pitkin, rauhoittuen syväksi suvannoksi.

Mantan ahterin takaa tuleekin vastaan toisen kanavan suu ja tässä paras kalastustapa onkin uistelu veneestä käsin aina kalastusalueen alarajalle saakka.

Hitaissa suvannoissa, kuten kalastusalueen ylärajalta aina Lotinankosken niskalle, kannattaa kirjolohi-istukkaille tarjota kup/hop Räsästä sekä Kuusamon Balanssilippaa. Soudettaessa pikkuvaaput ovat täyttä tavaraa ja virran voimistuessa Alpon uistimen vaaput punaisen, keltaisen ja vihreän fluorivärisinä ovat olleet kalastavia. Kyllä muitakin pikkuvaappuja kannattaa toki uittaa, mm. Tujon pikkuvaaput ovat hyvien virtauinti ominaisuuksiensa vuoksi todella tuhoisia kalakannalle.

Vaappujen valinnassa on nyrkkisääntönä se, että vaaputin vipeltää kovassakin virrassa. Kannattaa myös kokeilla soutua "tenolaisittain" - jos ei muuta, saavat ainakin toiset kalastajat ihmetyksen aihetta.

Palveluita: majoitusta kosken partaalla tarjoaa Liisa Pasasen pitämä Möhkön Karhumajat (013 844180). Sieltä saa myös kalastuslupia ja voi vuokrata veneitä sekä kalastusvälineitä.