goUp



























goUp































goUp


































goUp

                   

Teksti ja kuvat: Ktl

Viime vuosina kuhan pilkkimisestä on tullut muotilaji merellä. Kuhaa esiintyy paljon sisäsaariston sameissa vesissä, ja kuhia tavataan jo Kustavissa ja Brändössä. Itse olen pilkkinyt kuhaa lähinnä merestä, mutta järvialueen messinkikyljet kiinnostavat, sillä sisävesissä niiden keskikoko on selvästi isompi kuin meressä. Merestä ei kala onkimalla lopu, ja jäille sopii uusiakin yrittäjiä joten kerrataan messinkikylkien jahtaajien perusniksit niitä varten, jotka eivät vielä ole seonneet tähän pilkkikalastuksen osa-alueeseen.

Välineet

Kun tavoitteeksi otetaan itse pyydettyjen kuhafileiden paistaminen pannulla, on ensimmäiseksi kairattava avanto jääkanteen sellaisessa vesistössä, jossa tiedetään näiden messinkikylkien viihtyvän. Kaira kuin kaira, jolla pilkkiavanto syntyy, käy tähän tarkoitukseen, mutta mukavimmin kalojen ylösnosto onnistuu, kun reiän halkaisija on noin kuusi tuumaa. Kolmituumaisen kilpakairan reiästä tavallisen kokoinen sisävesiahven solahtaa kätevästi. Kolmeseiska tai isompi  mittakuha on jo sellainen venkoilija, että avannon alapää saa olla tuon mainitun kuusituumaa. 

Tavallinen kelallinen pilkkivapa on sopiva kuhanpyynnissä. Vavan kärki saa olla kohtuullisen jäykkä, sillä kuhan leukaperät ovat erittäin kovarustoiset. Lerppukärkisellä vavalla ei saa annettua vastaiskua, joka tartuttaa koukut kunnolla kuhan suuosiin. Kuhan kalastussyvyys voi olla yli kymmenen metriä. Kun vavassa on isokokoinen puola, siiman ylöskelaus käy leppoisammin kuin kevytvavan pienikehäisellä puolalla. Kevytvavassa on toisaalta herkempi tuntuma pilkkiin ja siten myös tärppeihin ja huonon syönnin nirputtelijoihin.

    
    Kolme köllykkää ja perusvapa

Sopiva siimapaksuus on 0,25 mm, sitä järeämmät touvit alkavat jo haitata pienempien pilkkien uintiliikkeitä. Kakkosvapaan voi puolata ohuempaa 0,16-0,20 mm siimaa, jos kuhien mieltymykset sattuvat kohdistumaan pieniin pystypilkkeihin kuten Minikala tai kolme-viisisenttisiin tasureihin. Siiman merkillä ei varsinaisesti ole merkitystä,  mutta ehdottomasti kannattaa käyttää talvisiimoja. Kesäisestä  heittovälineestä pilkkivapaan siirretty siima sykertyy varmasti jossain vaiheessa sopaksi, joka ei saa kulinaarisia nautintoja. On turhanpäiväistä  uhrata hauskaa kalastusaikaa linnunpesien selvittämiseen. Siiman värillä ei ole ollut vaikutusta kuhien syöntihalukkuuteen. Ikänäön vaivaama kalastaja voi käyttää esimerkiksi keltaista siimaa, jolloin siiman heilahduksia pystyy tarkkailemaan ilman lukulaseja. Punotut siimat, kuten Berkleyn Fireline, antavat suoran kontaktin vieheeseen, koska tavalliselle monofiilille ominaista venymistä ei esiinny. Koska kontakti pilkkiin on kouriintuntuvan suora, joutuu punotulla siimalla ongittaessa keventämään  vastaiskua jouheammaksi kuin tavallista siimaa käytettäessä. Viehelukolla on kaksi käyttötarkoitusta. Ensinnäkin,  pilkin vaihtaminen käy näppärästi,  kun kohmeisilla käsillä ei tarvitse punoa solmuja. Toiseksi, useimpien pilkkien kiinnityssilmä on sen verran särmikäs, että  siima nirhaantuu vähitellen poikki. Yleensä katkeaminen tapahtuu isomuskuhan iskiessä  pilkkiin.

Vieheet

Ahvenenpyytäjän  pilkkikukkarossa on taatusti myös kuhalle kelpaavia vieheitä. Peruspilkki on viisi-kahdeksansenttinen kirkas pysty. Koko hopea, messinki-hopea ja kupari-hopea ovat kuhalle hyviä väriyhdistelmiä. Parina viime talvena pop-väriksi on noussut ruostumattoman teräksen harmaa. Monet kalastajat pitävät  Erkki Koivusen Tiskipöytä-pilkkiä ylivoimaisena pyytimenä. Totuus kuitenkin lienee, että kalaa tulee erityisesti sillä vieheellä,  jota uitetaan avannon alapuolisissa vesissä. Käsistään kätevä onkija pystyy rustaamaan Tiskipöydän mallisen ja veroisen pilkin Hackmanin Savonia-sarjan teelusikan varresta. Kun kuhistellaan pystypilkillä,  on tärkeää,  että uitettava viehe sopii kalastajan käsialaan. Eri malliset pilkit vaativat kukin omanlaisensa uittotekniikan, joka onkijan on opeteltava. Tunnen jokusen kuhanpyytäjän, jotka käyttävät vain yhtä tai kahta pilkkimallia. Silti he saavat samaan tahtiin kalaa kuin onkijat, jotka kantavat repussaan tuhansien markkojen arvoisia pilkkikukkaroita. Jos aloittelevan messinkikylkien jahtaajan budjetti sallii vain yhden pystypilkin hankkimisen, suosittelen ehdottomasti, että ostetaan viisisenttinen messinki-hopea Nautilus. Se pyytää kuhaa lähes kaikenlaisilla käsialoilla. Muita huppuvieheitä kuhalle ovat Pyry, Viima ja Juuso. 

         
Kuhapilkkejä, huomaa värikoukut. Vasen rivi ylhäältä: Nautilus, Tiskipöytä ja Juuso. Oikea rivi ylhäältä Kuusamon, Rapalan ja Nilsun tasurit

Joka talvi tulee parin viikon jakso, jolloin kuhille ei kelpaa muut vieheet kuin tasapainopilkit. Ne eivät ilmeisesti ole niin merkkitietoisia kuin jotkut kalastajat, sillä itse olen saanut tasurikaloja niin rapaloilla, nilsuilla kuin kuusamolaisilakin eli merkillä ei ole ollut väliä. Mutta väri saattaa vaikuttaa ratkaisevasti syöntihalukkuuteen. Parhaiten Turun saariston kuhille ovat kelvanneet ahven- ja firetiger-väriset tasurit. Kuhapilkin ehkä tärkein osa on koukku. Kuhaa varten niin pysty- kuin tasapainopilkkikin varustetaan kolmihaaraisella värikoukulla. Yleisimmin käytän oranssin tai punaisen  värisiä, 6-10 kokoisia mätikoukkuja, joiden alapuoli on pimeässä hehkuva fosforisilmä. Tylsä koukku ei tartuta kalaa kunnolla. Koukun on oltava terävä erityisesti kovasuista kuhaa pyydettäessä, joten mukana pidetään aina jonkinlainen teroitin.

Syötit

Perussyötti kuhanonginnassa on punainen kärpäsentoukka. Mitä sävykkäämpiä ja eläväisempiä toukat ovat, sen paremmin ne tuntuvat kuhille kelpaavan. Kun pilkissä on kolmihaarainen värikoukku, pujotetaan joka haaraan vähintään kaksi toukkaa. Syöttien kunto on tarkastettava mahdollisimman usein, ja houkutuslatausta lisätään tarpeen vaatiessa. Kuhapilkille lähdettäessä on viisasta varata mukaan parikin toukkapurkkia per kalastaja. Syöttejä kuluu selvästi enemmän kuin ahvenpilkillä oltaessa, ainakin jos fosforisilmät ovat aktiivisesti liikenteessä. Kuhalle kelpaa myös tavalliset tunkiolierot, joten kompostin omistaja saa hankittua aloitusyötit takapihaltaan. Kalansilmä on hyvä syötti. Erityisesti ahvenen ja kiisken näkimet ovat kuhan ruokalistan suosikkeja. Kurkunhajuisen norssin (sisämaassa lue: kuore) mahanahan suikale on tehokas kuhahoukutin. Syöttinorttoneita saa pyydetty mormyskavälineillä samoilta pelialueilta kuin kuhiakin tavoitellaan. Norssiparvet uivat usein välivedessä, joten mormyska lasketaan parin metrin päähän pohjasta. Nahansuikaleen voi nirhata puukolla, mutta saksilla saa leikattua sievän ja kestävän syöttipalasen. Berkleyn uudet keinotekoiset Maggot kärpästoukkajäljitelmät ovat myös pelittäneet kuhanonginnassa.

       
Yhdistelmä Juuso, oranssi mätikoukku ja norssin suikale kelpasi tälle lähes kaksikiloiselle
Kalastus

Kuhan pilkkikausi alkaa heti, kun jäät kantavat kalastajan. Sesonki jatkuu koko talven aina siihen asti, kun avantouintiriski kasvaa liian suureksi. Alkutalvella kuha voi olla hakemisessa, mutta kevättä kohti saaliit yleensä paranevat. Kun yksi kuha on paikannettu, saa olla varma, että lähistöllä ui muitakin nälkäisiä saalistajia. Usein uuden avannon kairaaminen jopa parin metrin päähän saamareiästä kannattaa, sillä kuhat uivat harvoissa parvissa, joissa yksilöiden väli on pari kolme metriä. Kalastus aloitetaan pohjan tuntumasta ja ensin ongitaan alimmainen parinkymmenen sentin kerros. Jos kontakteja ei synny, nostetaan pilkki 30-50 sm pohjasta ja tarkistetaan tämä vesikerros. 

Aktiivisesti ruuanhaussa liikkuvat kuhat voivat uida jopa metrin verran pohjan yläpuolella, mutta harvemmin ne tavoittaa pilkillä useita metrejä korkealta välivedestä. Kun kaikuluotain näyttää, että kuhat köllivät syvässä yli viidentoista metrin vedessä, ne harvemmin ovat ottituulella. Syöntihalukkaat kuhat nousevat rantatasanteille, joilla vettä on neljästä kahteentoista metriä. Pilkkiminen kannattaa aloittaa kuuden-kahdeksan metrin syvyiseltä alueelta. Jos tapahtumia ei ole, täytyy  seuraavaksi yrittää joko matalammasta tai syvemmästä vedestä. Kun nälkäisten kuhien uintialue on paikannettu, uudet reiät kairataan löydettyä syvyyskäyrää mukaillen. Säätila ja etenkin päivän valoisuus voivat vaikuttaa kuhan  aktiivisuuteen. Kun päivä on kirkas aurinkoinen, voi puolenpäivän aikoihin olla täydellisen kuollut hetki. Pilvisellä ja suttuisella säällä syönti voi jatkua koko päivän. Huippusyönnin hetki on yleensä jo aivan aamuhämärissä, kun aurinko vasta kajottaa horisontin takana. Näpäkkää ottia jatkuu tunnin verran auringonnousun jälkeen ja sitten syönti laantuu sysäyksittäiseksi. Aamua hieman vaisumpi ottiaika on hetki ennen auringonlaskua. Perussäätönä saamamiehillä on olla jäällä ennen päivän valkenemista. Päiväsydämen voi käyttää vaikka sosiaaliseen seurusteluun, eväitten nauttimiseen  ja kahvinjuontiin, mutta illan hämärtyessä on oltava vähintään yhtä terävänä kuin koukut pilkissä.