Ahvenet kokoontuvat syksyn aikana isoiksi syönnösparviksi. Kalojen on koottava vararavintoa pitkän talven varalle, sillä jääkannen alla ruoka on vähissä. Kalat ovat vaihtolämpöisiä eläimiä, joiden ruumiinlämpö noudattaa ympäröivän veden lämpötilaa. Tästä johtuu, että talvella kalat minimoivat liikkumiseen käytettävän energiansa. Syyslämpöisessä vedessä ahvenet lataavat energiaa talven kylmyyttä vastaan ja voivat yltyä hillittömiin syöntiorgioihin. Tämä sopii meille kalastajille. Syksy on paras aika saada suursaaliita ahvenenpyynnissä. Kalastajan on vain muistettava, että mitään herkkua ei saa nauttia määräänsä enempää. Se otetaan, mikä itse syödään.

Syksyn säät voivat olla rajuja ja raakoja. Siksi veneen ja varusteiden on oltava kunnossa. Jokaisella kalastajalla on oltava kelluntavälineet: pelastautumis- tai kelluntapuku. Jos on tyytyminen tavallisiin kelluntaliiveihin, on viisasta pukeutua lämpimästi ja vedenpitävästi. Veneessä tarvitaan hyvä ankkuri. Jopa monikiloinen harus ei pidä venettä ahvenparven päällä, kun tuuli ujeltaa tarpeeksi lujaa. Pääankkurin eteen parin kolmen metrin päähän viritetty pieni apuankkuri auttaa, kun pohjan laatu on sellainen, että ankkuri vain laahaa pohjaa pitkin. Tärkeää on myös, että navigointivälineet ovat kunnossa. Ilman merikarttaa ja kompassia ei ole syytä lähteä kotirantaa pitemmälle. Syksyllä sumu tai tihkusade voi yllättää niin, että näkyvyys katoaa kokonaan. Säätiedotukset kannattaa kuunnella ennen kalaretkeä. Jos annetaan meyrskyvaroitus, on parasta ryhtyä saunan lämmitykseen ja odotella otollisempia kelejä. Radio Suomi lähettää joka aamu merisäätiedotuksen kello 5.50 ja 7.50.

Kaikuluotaimella löytää helpoiten ahvenparvet. Ongelmana on löytää ne parvet, joilla on syönti päällä. Tämän saa selville vain kokeilemalla. Syvän, yli 10 metrisen, veden alueilta kannattaa ensin hakea merikartasta pakkoja eli vedenalaisia kohoumia. Jos kaiku näyttää hyvää pattia ja vielä ilmoittelee kalojen olevan paikalla, on saalisämpärin täyttäminen lähes varmaa. Kaikkia pakkoja ei ole merkitty merikarttaan, joten ottipaikkoja voi hakea kaiun avulla muutenkin. Kohoumat pohjassa aiheuttavat veden virtausten kiihtymistä. Apposet odottelevat patin tuntumassa, että virtaava vesi tuo herkkupaloja ottietäisyydelle. Vaikka käytössä ei ole teknisiä apuvälineitä, voi silti päästä ahventen suoltoon. Saarten väliset virtapaikat, ja etenkin siltojen alta virtaavat vedet, ovat syksyisin mainioita kalapaikkoja. Virtapaikoissa ahven ei viihdy aivan kovimmassa "koskessa", vaan virran reunamilla. Usein ahvenet kokoontuvat myös lahtien suille ja vedenalaisiin rinteisiin. Oikea ottisyvyys on vain löydettävä. Ilmapuntarin lukemista voi päätellä kalojen oletettavaa uintisyvyyttä. Ahvenen ilmarakko on suljettu järjestelmä, jota kalan on säädeltävä uimalla syvemmälle tai matalammalle. Korkeapaineella kalat uivat kohti matalaa vettä ja matalapaineella kohti syvyyksiä.

Jos pääsee kalastamaan syksyisestä ajoparvesta, lähes kaikki vieheet toimivat: jigit, lipat, pienet vaaput ja perhot. Ajoparvet paljastavat myös kalojen oleskelualueet. Kalat eivät liiku enää loppusyksystä pitkiä matkoja. Ne makoilevat pohjan tuntumassa ja nousevat tyynen aamun tai illan tullessa pintaveteen jahtaamaan pikkukalojen parvia. Syksyn perusvieheitä ovat jigit. Toukka-, mato- tai kalajigi on hyvä viehe sekä matalassa että syvässä vedessä. Ottivärin löytää helpoiten, kun aloittaa kalastuksen kolmen, neljän erivärisen jigin litkalla. Kun oikea väri löytyy, voi siirtyä esimerkiksi UL-välineisiin, joilla ahvenenkalastus maistuu herkuttelulta. Yli 6 metrisessä vedessä tehotyökaluja ovat pystypilkit, pohjaonki, jigi- tai värinälitkat. Mato on hyvä syötti. Jopa jigin kalastavuus paranee, kun koukkuun lisätään pieni madonpala hajuhöystöksi. Pystypilkissä voi käyttää myös kalanpalaa tai –silmää. Tämän syksyn ehdoton ottikone on ollut kolmetuumainen toukkajigi värissä Motor Oil. Muutkin värit ovat pelittäneet kohtuullisesti saalisämpäriä täyttäen.