Yliperiä koetteli heinäkuun helleaalto. Euroopan lämpimin paikkakunta torstaina 20.7. oli Karasjoki +32 astetta. Päivällä päätin hemmotella itseäni ja ajelin Utsjoen matkailuhotelliin lounaalle. Lounas oli pettymys, mutta muuten oli mukava seurata Utsjoen seurapiirien torstai-iltapäivän toimintoja, vauhtia riitti. Puhelin soi. Topi soitteli ja sanoi, että hän, Veikko ja Ramppe ovat jo Sodankylässä ajelemassa kohti Vetsikkojokea. Tuumasin hetken ja sanoin, että tulen perässä perjantain aikana, sillä halusin kalastaa vielä juuri ostetun luvan Tenolla. Levajokisuun yösessio oli kiivas, mutta päättyi suureen pettymykseen aamu viideltä.

Päätin ajaa Vetsikkoon ja kävellä aamun viileydessä leiripaikalle. Paha arviointivirhe esti suunnitelman. Vetsikon kioski oli aamulla kuudelta tietenkin suljettu ja aukeaisi vasta kymmeneltä. Koska lupaa ei ollut mahdollista ostaa, ajoin auton parkkiin, pystytin teltan ja köllähdin unten maille. Heräsin joskus kymmenen jälkeen, kasasin tavarat ja pakkasin rinkan. Metsähallitus ja paikallinen kalastuskunta ovat riidoissa, joten Vetsikkojoelle saa lupia vain kalastuskunnan vesille. Mielestäni olisi aika tehdä sopu ja palauttaa vanha lupakäytäntö, sillä Vetsikkojoki on hienoimpia suomalaisia lohijokia. Villi Pohjola on jopa vaivautunut purkamaan kaikki vanhat leirirakenteet joen varresta.

Ostin kalastusluvan kioskilta ja tissuttelin pari kuppia kahvia. Sain jättää auton parkkiin leirintäalueen kentälle, joten pakkasin mukaan vain kevyen kameravarustuksen. Täytin juomapullon sporttijuomalla, sillä jo yhdentoista aikaan päivä tuntui paahtavan helteiseltä. Olin yrittänyt pakata rinkan mahdollisimman kevyeksi, mutta silti painoa kertyi parikymmentä kiloa. Märät kahluukengät ovat luvattoman suuri taakka, varmasti useampi kilo vettä matkasi Hogdmanin neuloksissa kohti Vetsikkojoen yläjuoksua. Taival oli todella tuskainen. Ensimmäinen pitkä nousu vaati jo kerran istahtamaan ja ottamaan huikat juomaa. Poroaidan jälkeen alkoi kivikkoinen polkuosuus, jolla sai olla tarkkana ettei telo jalkojaan.

Hellepäivä oli kuitenkin uuvuttanut myös sääsket, joten taivallus oli jotenkin siedettävää ilman iniseviä verenimijöitä. Istuin tauolla joen törmällä ja tarkkailin syvähköä koskenaluksen suvantoa. Komea hyppy aivan kosken kuohujen alla ja hetken perästä toinen suvannon alapäässä. Tänne illalla! Nyt oli kiire tapaamaan rovaniemeläisiä. Vastaan käveli pari kaveria, jotka olivat palaamassa tien varteen. He kertoivat, että kalaa on joessa runsaasti. Helle vain on vienyt lohien iskuhalut. Pojat sanoivat, että seuraavan kosken niskalla vietti siestaa vesseli, jonka tuntomerkit sopivat lankomieheeni Topiin.

Topi ja Vetsikon titti.

Mies makasi rantakalliolla ja nautti huurteista janojuomaa. Tervehdin nopeasti, tiputin rinkan selästä ja vilkuilin, mihin baarikaappi on piilotettu. Topi osoitti rantaan, missä veteen säilöttynä oli muutama oluttölkki. Jääkylmä olut maistui taivaalliselta. Ihmettelin miten kalja voi olla näin viileää, kun jokivesi on ainakin viisitoista asteista. Topi sanoi, että virallisen leiripaikan vieressä on hete (=eteläsuomeksi lähde), jonka viileäominaisuudet ovat paremmat kuin tavallisen jääkaapin. Topi kertoi myös, että toistaiseksi hän on porukan ainut saamamies kahdella titillään. Ramppe hakee vielä pää vaahdossa elämänsä ensimmäistä ja Veikko-maahinen, vanha lohikettu, on vielä toistaiseksi jäänyt tiiron osille. Kysymykseen, miksi vapa ei viuhu, sain vastauksen, että niskamontussa oli juuri hyvä tärppi, joten antaa paikan hieman rauhoittua.

Pooli oli niin pieni, että päätimme vuorotella sen kalastuksessa. Saamamiehen kohteliaisuudella Topi tarjosi minulle ensimmäisen tuurin. Kasasin kasin tittivarustuksen, sidoin kärkiperukkeksi 0,33:n ja perhoksi uuden kehitysversion foamibomberista, valkoista oranssilla häkilällä. Perho solui somasti virran matkassa. Vastarannan kiven huopeesta välähti ja läsähti. Titti tavoitteli perhoa, mutta ei ilmeisesti ehtinyt osumaan. Seuraavalla heitolla perhon alla näkyi vain välähdys. Topi kokeili vuorollaan samoja huopeita, mutta ei elämää. Vaihdoin Rautanaulaan ja kalastin poolin uudelleen. Ei reaktioita. Topi onki oman vuoronsa taas yhtäläisellä menestyksellä. Nyt oli tauko paikallaan. Lisää taikajuomaa ja jutun porinat päälle.

Makoilimme kalliolla sellaisella paikalla, että montun kalat eivät voineet nähdä varjoja tai hahmojamme. Mietin samalla vanhaa ohjetta, että kannattaa palata kalastamaan perholla, johon kala on reagoinut. Monttu oli rauhoitunut puolisen tuntia. Foamibomberi siiman päähän ja uusi yritys. Nyt isku osui ja perhoa vietiin. Sinnikäs junttaus tuntui vavassa. Välillä kala teki kymmenmetrisiä syöksyjä. Painoin kämmenpohjalla kelaa, jotta saisin pientä lisäjarrutusta aikaiseksi. Parhaissa syöksyissä tuntui, että kämmenen nahka käryää karrelle. Kalaa ei saisi käskeä liian lujalla kädellä, mutta kosken nielu oli aivan lähellä. Jos lohi pääsisi kosken vietäväksi, se menisi varmasti menojaan. Vähitellen kala uupui ja sen tempo hiipui vaimeaksi vastusteluksi. Uitin kalan Topin ulottuville ja hän nosti titin maihin. YES! Pinturilla 62 senttinen vetsikkolainen. Upea tunne.

Foamibomberi titin suussa. Perho oli niin tiukassa,
että koukku katkesi, kun perhoa irrotettiin.

Heitin taas rinkan pykällään ja lompsottelimme polkua pitkin Vetsikkojoen viralliselle leiripaikalle. Erinomainen paikka: Nuotiosija, roskis, puusee ja hyvä varasto polttopuita sekä vieressä aiemmin mainittu kylmä hete. Ramppe paisteli tulilla makkaraa, siihen oli pakko kalattoman miehen sortua. Veko oli jossain, missä lie. Ramppe tiesi, että velipoika oli puolituntia aiemmin ollut vielä MP-sarjalaisia (= pelit vielä padassa). Topi paloitteli titit, pakkasi ne savustuspusseihin ja laittoi annokset tulille. Tiristimme kahvipannun tyhjäksi ja laitoimme uudet hörpöttivedet kiehumaan. Varmin tapa löytää Veikko on lähettää kahville tuoksuvia hajuviestejä. Vesi kiehahti, pöönät lisättiin ja minuutin päästä polulta kuului iloinen vihellys. Tulilla turistessa selvisi, että veljeksillä on syntymäpäivät: Ramppe 41 ja Veikko 51. Tämän kunniaksi kahvin sekaan kermaksi lirautettiin kauniin kullanruskeaa rypälejuomaa, jonka ranskalaiset olivat tirauttaneet pannuistaan Gognacin seuduilla.

Pitkähkön turinatuokion jälkeen teimme jaon kahteen. Veljeksillä oli jäänyt kuitattavaa yläjuoksulla, joten he suuntasivat sinne. Topi ja minä lähdimme alavirran suuntaan kohti paikkaa, jossa päivällä olin nähnyt pari komeaa loikkaa. Matkalla kopasimme aiemman saamapaikan, mutta nyt siinä ei uinut yhteistyöhalukkaita kaloja. Perillä sovimme, että Topi aloittaa suvannon yläpäästä ja minä pinturilla alapäästä.

Muutaman heiton jälkeen perhoon räväytettiin komeasti. Vavassa tuntui vain pieni tukistus, joten kala taisi kyörätä mokomaa valkoista turilasta pois reviiriltään. Kohtasimme poolin puolivälissä ja näytin Topille äskeisen pöllyttäjän oletetun seisontapaikan. Pidin tauon kosken alla. Oli menossa alkuyön tunnit, kello lienee jotain yhdentoista paikkeilla. Katselin tunturimaisemaa ja muistin Kettusen Pasin neuvon: Valitse perhon väri ympäröivän luonnon värien mukaan. Maailma näytti aivan Oliivilta Sarvijaakolta, joten sidoin kasikokoisen sarvijaakon perukkeesen.

Kalastin suvantoa tarkasti ja hitaasti alavirtaan edeten, sillä päivällä yläosassa hypännyt kala oli varmasti jalkaluokkaa. Topi piti taukoa alapäässä, joten hän ei ollut tartuttanut äskeistä kalaa. Kun olin heittoetäisyydellä kalan nousupaikasta, istuin hetken ja mietin, miten perho on uitettava kalan näkösälle. Heitin kapeassa suvannossa vastarannan pieneen akanvirtaan. Otin siimaa hieman sisään ja korjasin siimaa ylävirtaan päin. Värisytin vavan kärkeä kevyesti, jotta perho saisi elävän ja houkuttelevan liikkeen. Lähes tarkalleen paikassa, missä pinturia tavoiteltiin, vietiin Sarvijaakkoa ja räväkkäästi. Topi tuli viereen tarkkailijaksi ja mahdolliseksi nostomieheksi. Kala teki samat kujeet kuin aiempi yläjuoksun veljensä. Tiukkoja ryntäyksiä ja vahvaa juromista pohjan tuntumassa. Luotin perukkeeseen, vaikka välillä tunsi hyvin, kun titti hieroi leukaperiään pohjan kiviin. Lopulta uupumus iski ja Topi nakkasi kalan rannalle. Titti 60cm. Oliivi Sarvijaakko ja temput tehtiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. MAKEAA!

Aamuyöstä palasimme leiriin, jonne pian saapui myös Veikko: Jalka 80 sm ja lisäksi titti. Veikon kalat haksahtivat Velticin lippaan. Jalan rantautus tehtiin seuraavalla tekniikalla: Ponteva kelaus rantaveteen ja samaa vauhtia vippaus olan yli rantapusikkoon. Kun kysyin, miksi niin hätäisesti ilman väsytyksen nautintoa, Veko vastasi, että kalasta nautitaan lautasella eikä karannutta kalaa voi syödä. Lopulta saapui tulille myös Ramppe. Jos korvat eivät olisi olleet esteenä, olisi miehen hymy varmasti venynyt niskaan asti. Rampesta oli tullut 41-vuotiaana lohimies.

Veikko-maahinen, jalka ja titti.

Aamupäivällä rovaniemeläisille tuli kiire takaisin tien varteen. Paluumarssi oli yhtä tuskainen kuin tulomatkakin. Helle ei aikonut lainkaan helpottaa. Lopulta tulin Vetsikon kioskille. Kylmä vichyvesi maistui makoisalta. Ajoimme Utsjoelle, missä ajovuorottomat saivat luvan nauttia ohrajuomaa. Minä ja Ramppe pitäydyimme vesipoikina. Hyvästelin kalaveljet ja ajelin takaisin Norjan puolelle. Minulla, etelän harakalla, on mahdollisuus kalastaa näitä vesiä vain kerran kesässä ja muutaman päivän kerrallaan, joten päätin jatkaa touria. Pojat suuntasivat Rovaniemelle. Heille 1200 kilometrin ajomatka parin lupavuorokauden takia ei ole mitään. Palata voi vaikka seuraavana viikonloppuna.